Kaikki kontrollissa, vai onko sittenkään…?!

”Mä nyt vaan oon tällainen kontrollifriikki”… Kuulostaako tutulta? Onko tämä ns. ominaisuus itsessäsi tunnettu asia myös lähipiirissäsi? Ehkä siihen suhtaudutaan faktana ja myös kaikki ympärilläsi olevat joutuvat elämään sen kanssa, tekemään valintoja sen mukaan, rajaamaan ja jopa poissulkemaan tiettyjä vaihtoehtoja sen takia? Ehkä itse heität sen ”hauskana läppänä”, vaikka tosiasiassa kontrolloimisen tarve hallitsee elämääsi, vie voimavarojasi ja voi jopa aiheuttaa stressiä ja uupumista. Työelämässä haluat ehkä itse pitää langat käsissäsi, mieluiten ne kaikki, jotta asiat tulee hoidettua mielestäsi kunnolla ja varmasti. Autoa ajat mieluummin itse kuin istuisit ns. pelkääjän paikalla… no, pelkäämässä. Matkustaminen lentämällä onkin jo ihan oma haasteensa; ehkä et halua lentää laisinkaan, tai ehkä rauhoitat itsesi alkoholilla ja / tai lääkkeillä, ehkä istutkin lamaantuneena hiljaa koko lennon ajan käsinojia rystyset valkoisena puristaen ja matkustamohenkilökunnan ilmeitä tarkkaillen… kunnes kontrolli pettää ja saatkin hysteerisen paniikkikohtauksen; sydän hakkaa, haukot henkeä, hiki valuu, kädet tärisee ja luulet kuolevasi…

Kontrolloimisen tarve ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus tai luonteenpiirre, vai oletko joskus nähnyt kontrollifriikkejä vauvoja? Tämä tarve on ennemminkin mielen työkalu, jolle löytyy elämää suurempi tehtävä ja jonka käyttäminen antaa hallinnan tunnetta; asioiden, toisten ihmisten ja tilanteiden. Sille työkalulle on syntynyt tarve ajan myötä, ja ajassa saadaankin mennä takaisinpäin vuosikymmeniä aina varhaislapsuuteen saakka. Kontrolloiminen antaa tunteen siitä, että kaikki langat ovat omissa käsissä, säilyy hallinnan tunne, mitään yllättävää ja pahaa ei tällöin pääse tapahtumaan ja tämä kaikki antaa tunteen siitä, että on turvassa. Toistepäin käännettynä; ilman kontrollointia tulee turvattomuuden tunne, ja sen juuret johtavat varhaislapsuuteen saakka.

Terapiatyössäni on tullut aika monta kertaa esille hypnoosisession aikana esimerkiksi sellainen asia, että jos lapsena on joutunut kokemaan perheessään runsasta alkoholinkäyttöä, riitoja ja jopa väkivaltaa, niin se aiheuttaa lapsessa valtavaa turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta. Pieni ihminen voi epätoivoissaan yrittää keksiä omia rituaalejaan, joilla yrittää vaikuttaa siihen ettei mitään pahaa tapahtuisi, ja jotka voivat aikuisen silmiin näyttää lähinnä järjettömiltä. Lapsi voi esimerkiksi keksiä, että jos kävellessään ei astu kadulla viivojen päälle, niin koko perhe on turvassa. Tai joku lapsi keksii, että jos ehtii juosta yhdeltä katulampulta seuraavalle ennen takanaan tulevaa bussia, niin mitään pahaa ei pääse tapahtumaan. Tämä voi toistua kerran päivässä tai useamminkin, jolloin lapsi ehkä viedään johonkin tutkittavaksi ja todetaan kärsivän pakkoteoista. Ehkäpä lapsi saa jonkun ahdistukseen tarkoitetun lääkityksen, ehkä sanotaan sen menevän itsestään ohi, tai ehkä asialle ei tehdä yhtään mitään ja vanhemmat vain toteavat lapsensa olevan ”välillä vähän outo”… ja välillä aikuisella menee hermo kun lapsi pomppii järjettömästi kadulla kun pitäisi ehtiä ripeästi paikasta aa paikkaan bee… Ehkä tulee huutoa, ehkä joku muu tapa yrittää ”normalisoida” lapsen käytöstä… Vanhempien riitelyt humalassa jatkuvat edelleen ja lapsi kokee usein olevansa turvaton… Sen lisäksi on aina välillä haukuttu lasta ja rangaistu siitä kun on parhaimmallaan tietämällään tavalla yrittänyt auttaa ja suojella koko perhettä kaikelta pahalta.

Vuodet vierivät ja näiden lapsenomaisten pakkotekojen tilalle on tullut aikuisten työkalu; kontrollointi. Taustalla vaikuttaa edelleen sisäisen lapsen tarve tuntea olevansa turvassa ja sen kokemuksen saa pyrkimällä hallitsemaan kaikkea ja kaikkia. Näin ollen voit ehkä hyvin kuvitella, että kun turvattomuuden tunteesta kärsivä henkilö joutuu istumaan lentokoneessa ”muiden armoilla, ikuisuuden, vyötettynä koneen istuimeen, jossain kymmenen kilometrin korkeudessa, aavan syvän meren yläpuolella, näkemättä millaiset lentäjät konetta ohjaavat ja osaavatko edes mitään…” … pystymättä vaikuttamaan tilanteeseen millään tavalla, niin se kokemus voi laukaista tutun tunteen vuosikymmenien takaa. Sama turvattomuuden tunne kuin silloin pikkulapsena kun vanhempi oli humalassa, räyhäsi ja oli jopa väkivaltainen. Sama tunne iskee päälle kuin silloin kaksivuotiaana, huolimatta siitä onko nykyään 42 vai 72. Turvattomuuden tunne voi laukaista primitiivisen pakene tai taistele -reaktion, eli paniikkikohtauksen. Tämä taas antaa oletuksen siitä, että on lentopelkoinen ja se taas alkaa vaikuttaa omiin ja lähipiirissäkin tehtäviin valintoihin.

Voitkin ehkä uskoa jos kerron, että yksikään hypnoterapiassa käyneistä asiakkaistani ei loppupeleissä ole pelännytkään itse lentämistä, vaan se itse tilanne kokonaisuudessaan on sellainen, joka antaa kokemuksen siitä ettei ole itse vastuussa lopputuloksesta, ei pysty vaikuttamaan, ja se voi tuntua pelottavalta. Monet ns. lentopelkoisista henkilöistä voivat aikuisiässä alkaa myös pelätä esimerkiksi ratsastusta, koska välillä voi tapahtua niin, ettei hevonen olekaan enää omassa hallinnassa ja taas iskee se sama lapsuudesta tuttu turvattomuuden tunne. Usko tai älä, niin monilla esiintymisjännityksestä kärsivällä aikuisella on myös taustalla samanlaisia syitä kuin lentopelkoisillakin, ei tietenkään kaikilla, mutta kun ihminen on kokonaisuus, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen.

No mitä sille enää voi sitten tehdä kun lapsuudesta on jo ikuisuus…?! Paljonkin! Kliinisen / analyyttisen hypnoterapian avulla pystytään työskentelemään tietoisen mielen ja järjen lisäksi alitajunnan, eli tiedostamattoman mielen kanssa. Kaikki alkoholistiperheessä lapsuutensa eläneet aikuiset varmasti tietävät, että lapsena joutui sitä juomista katsomaan ja kokemaan, tietävät sen humalassa riehuneen räyhääjään olleen pelottava, ja ehkä jopa huomaavat valinneensa itselleen samantyyppisiä humalahakuisia seurustelukumppaneita, ehkä jopa puolisonkin. Pelkkä looginen keskusteleminen asiasta vuositolkulla, sen ymmärtäminen järjen tasolla ja oireiden hallinta erilaisin keinoin on harvoin riittävää tai toimivaa. Turvattomuus on tunne ja sen laukaisee tilanteet, joissa on se sama tunne kuin varhaislapuudessa kokemissaan tapahtumissa.

Alitajunta on ihmismielestä yli 90% ja sinne on tallentunut ihan kaikki kokemamme aina kohdusta saakka. Se on vastuussa myös mm. autonomisen hermoston ja tahdosta riippumattomien lihasten toiminnasta (hengitys; onko rennon rauhallista ja tasaista vai paniikissa tulevaa pintahengitystä, sydämen rytmi; onko normaali tasainen rytmi vai lyökö ”tuhatta ja sataa”), hormoneista (esim. paniikkikohtaukseen liittyvistä stressihormoneista, kuten adrenaliini ja kortisoli) ja elimistön toiminnasta. Alitajunnassa on tallessa kaikki muistot, se on vastuussa unista (joihin se käyttää omaa symboliikkaansa) ja tunteista. Näin ollen on hyvin järkevää työskennellä järjen sijaan alitajunnan kanssa, sillä se tietää mitä on henkilön kontrolloimisen tarpeen taustalla. Se tietää mitä on tapahtunut, milloin, miltä se on tuntunut ja mitä siitä on ajan kuluessa seurannut. Niin kauan kuin näille taustalla vaikuttaville syille ei tehdä mitään, ne vaikuttavat koko loppuelämän ajan. Mikään pilleri maailmassa ei poista taustalla vaikuttavaa sisäisen lapsen turvattomuuden tunnetta, ei logiikka, ei järkeily, eikä ranteeseen paniikkikohtauksessa litsautettu kuminauha. Nämä kikkailut voivat toki lievittää oireita, mutta välillä käy niin, että jos taustalla olevaa syytä ei hoideta, vaan pyritään vain poistamaan oire, niin mieli yhdessä kehon kanssa kehittää korvaavan oireen tilalle. Kliinisessä hypnoterapiassa etsitään oireiden ja itselle haasteellisten ja rajoittavien uskomusten ja käytösmallien taustalla vaikuttavat alkuperäiset syyt ja terapoidaan ne kuntoon. Tämän jälkeen ko. oireelle ei ole enää tarvetta, vaan sen voi laittaa hyllylle, kuin työkalun. Se on siellä käytettävissä jos joskus todellinen tarve sille vielä tulisi, mutta muuten se olisi kuin pensassakset puutarhavajan hyllyllä; jos pihalle tulisi joskus leikkausta vaativia pensaita, niin sakset olisi odottamassa valmiina.

Kun alkaa hyväksyä sen, että kaikkia asioita, tilanteita ja ihmisiä ei voi eikä kuulukaan kontrolloida, niin voi tuntea voimaannuttavaa mielihyvää siitä ajatuksesta, että aina voi kuitenkin kontrolloida sitä, miten valitsee suhtautuvansa siihen kun asioita, tilanteita ja muiden ihmisten tekemisiä tapahtuu.

 

FB_IMG_1552594790760

 

 

Paras versio itsestä, Minä 2.0

Mitä jos ei aina odottaisi siihen asti, että vuosi vaihtuu ja pääsisi taas kerran kuplivassa innostuksessaan vannomaan itselle ja muille, miten aikoo heti seuraavasta päivästä lähtien tehdä suuria positiivisia muutoksia elämässään…?! Mitä jos yksinkertaisesti  joka aamu herätessään vain päättäisikin, että ”Tänään pyrin olemaan kaikkein paras versio itsestäni”. Painotus on sanalla ”pyrin”, ei ”yritän olla” tai ”aion olla”. Sanoilla on valtava merkitys ja siksi välillä ne kannattaa valita todella huolellisesti.
Jos yrität tehdä jotain, niin petaat jo tietäsi tulevalle epäonnistumiselle. Kuvittele, että aamulla huomaat keittiön lattialla astianpesukoneen ympärillä yhä laajenevan vesilammikon. Soitat samantien lähimpään kodinkonehuoltoon, jossa stressaantunut putkimies kertoo, että ”yritän ehtiä tulla vielä tänään”… Arvaa tuleeko?! Tai oletko koskaan ”yrittänyt juoda” kahvikupillisesi? Miten se sujui? Oliko siinä jotain erityisiä haasteita? Ei voi yrittää tehdä jotakin; joko tekee tai sitten ei tee, joko juo sen kahvin tai ei juo. Jos sanoo ”yrittävänsä tehdä parhaansa”, niin ehkä sillä valmistelee jo tulevaa epäonnistumistaan ja tällä tavalla pettymys, oma ja muiden, ei ole yhtä suuri kuin jos olisikin sanonut tekevänsä parhaansa.
Entä sitten jos aamulla herätessään into piukeana julkeasti vannoisikin ”Tänään aion olla kaikkein paras versio itsestäni!” Kymmenen minuuttia myöhemmin on keittiössä valmistamassa aamiaista, mutta meneekin hermo… lapseen… kumppaniin… koiraan… jääkaappiin, koska maito on loppu… Samantien alkaa kriittinen osa mielessä jäkättää siitä, miten taas ”tooooooosi upea paras versio itsestä, kesti jopa useita minuutteja… hitto mikä luuseri!!” Voi kuvitella millainen vaikutus tällä ajatusmallilla, uskomuksella ja kokemuksella on itsetuntoon ja minäkuvaan… Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Itselle täytyy olla reilu ja realistinen asettamalla sellaisia tavoitteita, jotka ovat mahdollisia ja toteutettavissa, vaikka ne vaatisivatkin hieman työtä ja aikaa.
No mites sitten se alkuperäinen lempeän ystävällinen ”Tänään pyrin olemaan kaikkein paras versio itsestäni”? Kun pyrkii toimimaan tietyllä tavalla, niin lähestymistapa on inhimillinen ja positiivinen. Mitä kaikkea se pitäisi sisällään kohdallasi? Olisitko läsnäolevampi? Kärsivällisempi? Kannustavampi? Rakastavampi? Luottavaisempi? Rennompi? Arvostaisitko itseäsi enemmän? Missä kaikessa se näkyisi?
Jos ja kun illalla nukkumaan mennessään sitten toteaisikin, että ihan kaikilla osa-alueilla ei tainnutkaan mennä suunnitelmien mukaan… niin seuraavana aamuna on taas uusi mahdollisuus vähän kokeneempana edetä kohti samaista pyrkimystä. Me olemme kaikki täällä enemmän tai vähemmän keskeneräisiä, oppimassa ja kokemassa kuka mitäkin. Olemme kaikki uniikkeja, sinäkin, ja vain Sinä voit pyrkiä olemaan se paras versio Itsestäsi. On täysin tarpeetonta verrata itseään muihin kun heillä on omat oppiläksynsä ja kokemuksensa läpikäytävänään. Tee se, missä olet kaikkein paras; Ole aidosti oma itsesi, se päivittäin yhä vaan paraneva versio.
best

Placebo – usko, niin koet

Lumelääkkeistä ja ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamisesta mieleeni nousee hyvä esimerkki kun opiskelin 15v sitten Dublinissa ICHP:ssa (Institute of Clinical Hypnotherapy and Psychotherapy). Opettajamme kertoi miten eräs irlantilainen hypnoterapeutti mainosti auttavansa asiakkaitaan lopettamaan tupakoinnin vain yhdellä käyntikerralla, jonka hinta oli 1600€. Ihmisille syntyi mielikuva, että ”sen täytyy olla hyvä ja toimia kun se on kerta noin kallis”. Mielikuva positiiviselle muutokselle ja sen onnistumiselle oli saanut alkunsa ja puolet terapeutin työstä oli jo tehty.

Kun alitajunnan, tiedostamattoman mielen, osuus on yli 90% ja se on vastuussa mm. autonomisen hermoston ja elimistön toiminnasta, ja on täysin huumorintajuton asiat kirjaimellisesti ottava pilkku-Iivari, niin ei mikään ihme jos auktoriteetin vannoma ”tieto” osuu ja uppoaa siihen täysin ilman mitään pienintäkään kritiikkiä. Tämä on ns. uskomushoitoa parhaimmillaan, jota pitäisi hyödyntää paljon enemmän nykyisen ylilääkitsemisen sijaan. Hyvänä esimerkkinä on esim. mielialalääkkeet; on todettu niiden tehon voivan olla samaa luokkaa placebojen kanssa. Sokerinapeissa on kuitenkin se hyvä puoli, että niissä ei ole sellaisia haitallisia sivuvaikutuksia kuin monissa mielialalääkkeissä, kuten esim. lihomista ja turpoamista, libidon häviämistä ja asioiden muuttumista yhdentekeviksi, mikään ei tunnu enää miltään. Mielenkiintoista on ollut myös tutkimukset, joissa on todettu lumelääkkeiden tehoavan vaikka henkilölle on jopa kerrottu lääkkeen olevan ns. placebo.

Pitäisi hoitaa ihmisiä enemmän mielen ja sen voimavarojen kautta eikä vain kemikaaleilla yrittää turruttaa oireita. Oire on aina seurausta jostakin ja se jokin on se, mitä pitää hoitaa, oli se sitten mielen tai kehon puolella. On hyvin laiskaa ja lyhytnäköistä laastarihoitoa puuttua pelkkään oireeseen kun taustalla oleva syy saa jatkaa kaikessa rauhassa oireen muodostamista. Niin kauan kun ihmistä ei hoideta kokonaisvaltaisesti, olisi hyvä jos aina kun mahdollista voitaisiinkin antaa lumelääkettä. Jos se olisi vakuuttavan näköisessä purkissa, pillereiden väri olisi psykologisesti katsottuna oikea, hinta kohdillaan ja sen kuurin määräisi sopiva auktoriteetti, niin moni voisi siitä hyötyä. Ehkä tämä on tulevaisuutta kun ihmisten sairauksia ja oireita ei katsota enää pelkät euronkuvat silmissä…

Mitä kalliimpi tehoton lumelääke on, sitä parempana potilas pitää sen tehoa

Lumelääke tehoaa, vaikka potilas tietäisi syövänsä vain kalkkitabletteja

placebo

Ai mitkä rajat..?!

Rajat. Osaatko asettaa rajoja vai ajatteletko sen olevan itsekästä? Tiedätkö missä kohtaa omat tunteesi loppuvat ja toisen alkavat, vai hämärtyykö raja niin, että koet välillä myös toisen tunnetilat kuin ne olisivat omiasi? Teetkö enemmän kuin oikeasti jaksaisit, annatko itsestäsi enemmän, liikaa? Pelkäätkö sanoa ei, koska kuvittelet, että et tulisi enää hyväksytyksi ja jäisit ulkopuolelle? Oletko huomannut, että tämä omavalintainen rajattomuutesi uuvuttaa, ärsyttää ja vaikuttaa myös itsetuntoosi? Ehkä olet syyttänyt mielessäsi muita kun he ”ovat aina vaatimassa”, ”käyttävät sinua hyväkseen”?

Jos olisit kaunis omakotitalo, jonka ympärillä olisi luomasi unelmiesi piha ja puutarha, laittaisitko siihen ympäristöön sopivan nätin aidan tontin rajalle, vai antaisitko pihasi ikäänkuin epämääräisesti jatkua niin, että pian se muuttuisi ruohikoksi, ryteiköksi ja sitten yleiseksi kävelytieksi? Sitten harmittelisit kun jotkut koirien ulkoiluttajat antaisivat koiriensa juosta myös pihallesi tarpeilleen ja jotkut ihmiset tulisivat puutarhaasi piknikille ja jättäisivät kaikki roskat nurmellesi ja katkoisivat lähtiessään muutaman istuttamasi kukan mukaan kukkapenkistäsi… Miksi he niin tekisivät? Koska se on mahdollista ja eivät tienneet tai välittäneet missä alkaa talon piha ja yksityisalue. Olisitko päivittäin mielessäsi vihainen näille ”itsekkäille ihmisille”, turhautunut, kun eivät tajua tunkeutuvansa yksityisalueelle?

Mitä jos päättäisitkin itse arvostaa omaa kaunista pihaasi, taloasi ja omaa rauhaasi, ja laittaisitkin nätin aidan siihen rajalle? Mitä jos itse näyttäisit missä rajasi kulkevat, pitäisit itse niistä kiinni ja omalla esimerkilläsi näyttäisit sen muillekin? On hyvinkin mahdollista, että joku närkästyy kun ei voi tulla puutarhaasi syömään tai pissattamaan koiraansa silloin kun huvittaa, mutta mitä sitten?! Se on sinun talosi ja puutarhasi, ja sinä osoitat sen arvon määrittämällä rajat ja vaalimalla kaikkea sitä kaunista ja ainutlaatuista mitä niiden sisäpuolella on. Terve itsekkyys on osoitus siitä, että sinä et ole hylännyt itseäsi vaan arvostat ja rakastat itseäsi asettamalla selkeät rajat. Samalla osoitat myös muille omalla esimerkilläsi missä rajasi kulkee ja miten niitä pitää kunnioittaa. Joku tulee siitä varmasti närkästymään, mutta ota se vain vahvistuksena siitä, että ensimmäistä kertaa ikinä asettamaasi rajaan on ”törmätty” ja se toimii tehokkaasti. 😉

aita

Sinä riität <3

Riittämättömyyden tunne. Tuo katala tuntemus, jonka takana on pelko siitä, ettei kelpaa omana ainutlaatuisena itsenään ja siksi on riski tulla hylätyksi. Pelko, joka saa yrittämään jatkuvasti vieläkin enemmän, paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Pelko, joka laittaa vertailemaan itseään ja tekemisiään muihin nähden, joka aiheuttaa kateutta, suorittamista, katkeruutta, stressiä, uupumista ja masennusta.

Siitä huolimatta, että on jo varhaislapsuudessa oppinut ja kokenut saavansa hyväksyntää vanhemmiltaan vain olemalla kiltti ja todella ahkera, ja oma arvo on määritetty suoritusten perusteella, se kaikki tapahtui kuitenkin vuosikymmeniä sitten, viime vuosituhannella. Se on ollut opittua käytöstä, jota ovat sävyttäneet kaikenlaiset uskomukset ja pienen lapsen tarve tulla hyväksytyksi ja toivottavasti myös rakastetuksi.

Nyt on 2018 puhjennut kukkaan, avaten lumiset terälehtensä aivan uusillekin unelmille, mahdollisuuksille ja toimintamalleille. Itsensä arvostaminen ja pipon löysentäminen armottoman kireästä sopivan napakaksi pienentää stressitasoa huomattavasti ja sitä kautta vaikuttaa sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Voit itse valita joka hetki mitä asiat sinulle merkitsevät ja miten valitset niihin suhtautuvasi. Hyväksymällä itse itsesi juuri sellaisena kuin olet, näytät muille esimerkkiä miten sinuun kuuluu suhtautua. Vaikka elämässäsi tai kehossasi olisikin osa-alueita, joihin et vielä ole täysin tyytyväinen ja tarkoituksenasi on tehdä niille jotain hyödyllistä, voit silti hyväksyä itsesi kaikkine ns. ”epätäydellisyyksineen”.

Tänään, vuoden 2018 ensimmäisenä kuukautena tilanne omassa elämässäsi ja kehosi hyvinvoinnissa on tämä, hyväksyä se ja sen jälkeen suunnitella mitä aiot kehittää ja parantaa, ja miten sen aiot toteuttaa. Ole reilu itsellesi, ja sille pienelle lapselle sisälläsi, muistaen, että täydellinen on vain mielikuva ja riittävän hyvä on lähes aina riittävän hyvää ❤

not perfect

APUA!!! Paniikki!

Jotkut ovat sen kokeneet… lentäessä.. esiintyessä… suljetuissa tiloissa… avarissa paikoissa… kaupan kassajonossa… Ja jotkut välttelevät sellaisia tilanteita, joissa kuvittelevat saavansa paniikkikohtauksen. Olen työssäni kohdannut monia asiakkaita, joilla on ollut myös paniikkikohtauksia, muiden pelkojen ja epävarmuuksien lisäksi. Hämmästyttävää on ollut huomata se, miten monelle on vain annettu resepti käteen, mutta ei olla kerrottu lainkaan siitä mikä tämmöinen paniikkikohtaus edes on ja miksi se voi tulla. Hyvin yleistä näyttää olevan myös se, että terapioissa lähinnä tarjotaan eri työkaluja käyttöön kun paniikin tunne iskee, perehtymättä sen enempää syihin miksi henkilö kokee niinkuin kokee, tai selittämättä kunnolla mikä tällaisen reaktion tarkoitus oikeasti edes on.

Suojelu. Paniikkikohtaus, eli pakene tai taistele -tilan tarkoitus on suojella meitä. Meillä kuuluu olla tällainen alkukantainen mekanismi, joka menee päälle hätätapauksessa, eli elämää uhkaavassa tilanteessa. Silloin aivot ja keho valmistautuvat joko pakenemaan tai taistelemaan; sydän alkaa hakata, verenkierto lisääntyy, pupillit laajenevat, stressihormoneja (adrenaliini ja kortisoli) alkaa erittyä, hikoilu lisääntyy, hengitys muuttuu pinnalliseksi. Jos on tarkoitus taistella, niin veri virtaa käsiin ja jos on parempi pinkoa pakoon, niin veri menee jalkoihin. Henkeä uhkaavan tilanteen aikana kaikki siinä hetkessä epäoleelliset elimistön toiminnot menevät stand by:lle, kuten esimerkiksi ruoansulatus ja solujen uusiutuminen. Tarkoitus on, että uhkaavasta tilanteesta selviytyminen kuluttaa tuotetut stressihormonit ja keho palaa sitten tapahtuman jälkeen takaisin tasapainoon. Näin on luonto tämän suunnitellut, mutta käytännössä se ei menekään näin. Ihmiset ovat nykypäivänä jatkuvassa stressitilassa ja sen lisäksi, että sairauksien määrä vaan kasvaa (kun solujen aineenvaihdunta ja uusiutuminen ovat stand by:lla ja oma immuniteettisuoja ei toimi kuten pitäisi), niin krooninen stressi voi johtaa helposti myös paniikkikohtausten syntymiseen.

Mitä sitten voi tehdä kun huomaa, että paniikki alkaa iskeä? Kun ymmärtää mistä siinä tilanteessa on oikeasti kyse, voi auttaa jo huomattavasti rauhoittumisessa. Itsensä rentouttaminen hengittämällä syvään pintahengityksen sijaan on hyvä idea. Ymmärrys siitä, että jostain syystä (aiempien kokemustemme ja osittain tiedostamattomien uskomustemme takia) mielemme tulkitsee jonkun tilanteen uhkaavaksi, aivot reagoivat siihen aktivoimalla kehossamme pakene tai taistele -reaktion ja taas on tilanne päällä. Eri asia on sitten se, miksi kaupan kassalla maksaminen (huomion kohteena oleminen) ahdistaa, tai lentokoneessa istuminen (kontrollin menettämisen pelko ja siitä johtuva turvattomuus) pelottaa niin paljon, että se voi johtaa jopa paniikkikohtaukseen. Nämä ovat asioita, joihin täytyisi paneutua terapioissa, eikä vain tarjota pelkkiä työkaluja siihen kun paniikki seuraavan kerran taas iskee, mukaanlukien itsensä ampuminen kuminauhalla ranteeseen… Kaikki eivät kuitenkaan terapiassa käy, joten on hyvä silti ymmärtää mistä tässä ilmiössä on kyse. Syystä tai toisesta mielemme ja kehomme itsesuojeluvaisto on mennyt päälle (yleensä turhaan) ja niin hurjalta kun se kokemus voikin tuntua, niin sen tarkoitus on kuitenkin hyvä. Pysy rauhallisena, koska todellisuudessa kaikki on ihan hyvin.

keepcalm

Syö hyvin, voi hyvin

”You’re not you when you are hungry! Eat a Snickers”… ”Hyvä ruoka, parempi mieli”…
”Äitien laittamaa ruokaa”…

Aivan samalla tavalla kuin USA:ssa epäterveellinen ruoka on stressin ohella lähes kaikkien sairauksien taustalla, niin meillä Suomessa tilanne on täysin sama. Meidän ostopäätöksiin vaikutetaan päivittäin jatkuvalla mainonnalla. Varsinkin ne mainokset, joilla pyritään herättämään myönteisiä tunteita ja muistoja, ovat tehokkaimpia. Monilla on lämpöisiä muistikuvia siitä miten mummo leipoi pullaa kun pienenä oli paha mieli… tai miten palkittiin karkeilla ja suklaalla kun oli ollut kiltisti… Miten helppoa on edelleen aikuisena jatkaa samoja toimintamalleja; syödä jotain (epäterveellistä) kun masentaa, on tylsää, on turhautunut tai ehkä on ”ansainnut” suklaalevyn päivän hyvästä työstä. Monilla on kiireinen arki ja on helpompaa ostaa kaupasta valmisteita, joita voi kotona sitten nopeasti lämmittää. Oletko muuten koskaan lukenut näiden valmisteiden tuoteselosteita, niitä inhottavan pienellä präntättyjä tekstejä? Mitä enemmän tekstiä, sitä enemmän kaikenmaailman lisäaineita ko. tuote sisältää…
Ja entäs lisätty sokeri? Jogurttien, keksien, makeisten, jäätelön ym. lisäksi sitä löytyy hyvinkin monesta elintarvikkeesta. Sokeri on syöpäsolujen ravintoa, ja jos muutenkin elää stressin rasittamassa vallassa ja kehon oma immuunijärjestelmä ei jaksa toimia kunnolla, niin myös syöpään sairastumisen riski kasvaa.

Monilla suomalaisilla, sadoilla tuhansilla, on esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymä, IBS. Syömällä päivittäin ko. oireyhtymää pahentavia ns. tavallisia ruoka-aineita (viljat, maitotuotteet, jne.) voi johtaa siihen, että suolen seinämät alkavat heikentyä ja vuotaa elimistöön kaikkea mitä sinne ei kuulu mennä. Myös ravinnon ja vitamiinien imeytyminen heikentyy ja nämä yhdessä stressin kanssa alkavat heikentää immuniteettia ja sairastumisen riski kasvaa.

Vieläkin useampi kärsii kroonisesta stressistä. Monet asiat aiheuttavat pelkoa, epävarmuutta ja huolestumista; oma parisuhde tai sellaisen puuttuminen, työ, oma tai läheisen terveydentila, rahatilanne, maailmanpoliittinen tilanne, jne.

Havainnoimme maailmaa aistiemme avulla ja tulkitsemme kokemaamme erilaisten uskomustemme filttereiden kautta, mitä asiat meille merkitsee. Suurin osa uskomuksistamme ei ole omiamme, vaan olemme ne omaksuneet vanhemmiltamme ja ympäristöltämme ensimmäisten 7v:en aikana. Nämä uskomukset ovat yli 90%:sti tiedostamattomina alitajunnan puolella, jossa ne vaikuttavat tulkintoihimme eri asioihin liittyen. Jos kuvittelemamme tai kokemamme asia on mielestämme esim. pelottava tai huolestuttava, niin aivot reagoivat siihen käynnistämällä kehossa pakene tai taistele -reaktion. Stressihormonit virtaavat ja verenkierto vähenee elimistön ympärillä ja lisääntyy käsissä ja jaloissa, sillä niitä tarvitaan uhkaavassa tilanteessa eniten. Sen sijaan stand by:lle laitetaan mm. solujen aineenvaihdunta ja uusiutuminen sekä ruoansulatus. Nykypäivänä suurimmalla osalla stressitila on jatkuvaa ja näin ollen sairastumisen riski kasvaa.

Geeniperimä on vain n.5% ja loput 95% muodostuu ympäristöstä ja siitä miten sitä tulkitsemme, eli olemmeko mielestämme uhkaavassa vai elämäämme ylläpitävässä ympäristössä. On suht helppoa ja laiskaa olla uhrin asemassa ja elää edesvastuuttomasti kun voi syyttää ”huonoja geenejään” tai ”suvussaan olevasta riskistä”… Ruokavaliolla ja stressitasolla on merkitystä omaan terveyteen ja jokainen meistä päättää joka ikinen päivä mitä kaupasta ostamme, mitä syömme ja kuinka paljon.

Muista, että kukaan tai mikään teollisuuden ala ei todellakaan ole kiinnostunut siitä, että sinä olet terve ja voit hyvin, paitsi sinä itse. Kaikki muut tahot haluavat tehdä mahdollisimman paljon rahaa kustannuksellasi sekä yritykselleen että sen osakkeenomistajille. Pidä sinä itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi huolta mahdollisimman hyvin ❤

Epäterveellinen ruoka selittää lähes puolet yhdysvaltalaisten sydän-, verisuoni- ja diabeteskuolemista

”Sokeri on aikamme vaarallisin huume”

Tunnesyöminen voi alkaa jo lapsuudessa – syynä vanhempien tapa lohduttaa herkuilla

 

 

safka

Siitä huolimatta!

Elämässämme on paljon asioita, joihin voimme vaikuttaa, tavalla tai toisella. Se kaikkein huonoin tapa on heikentävä ”olosuhteiden – tai geeniperimän uhri” -asenne, joka tekee itsestä voimattoman yksilön, jolle asioita vaan tapahtuu, ja joka voi johtaa pahimmillaan hälläväliä -elämäntapoihin.

Suurin osa sairauksista on seurausta kroonisesta stressistä, joka ei johdu pelkästään jatkuvasta kiireestä ja levon puutteesta, vaan esimerkiksi omilla uskomuksilla ja tulkinnoilla asioista on valtava merkitys. Se, mitä asiat meille merkitsee, ovatko ne uhkia vai mahdollisuuksia, vaikuttaa siihen miten aivot reagoivat ja sitä kautta siihen virtaako elimistössämme pakene tai taistele -stressihormoneja, vai lepoa ja solujen hyvinvointia edistäviä hormoneja. Jatkuvassa stressitilassa solujen normaali aineenvaihdunta ja uusiutuminen heikkenee merkittävästi ja kehon oma puolustusjärjestelmä ei toimi kuten pitäisi, jolloin piilevänä oleville sairauksille on suurempi todennäköisyys päästä puhkeamaan.

On arvioitu, että geeniperimän vaikutus sairastumisissa on vain 5-10%, eli 90-95% johtuu ns. ympäristötekijöistä, eli mm. elämäntavoista, asuinympäristöstä ja omista asenteista. Osa elämänasenteistamme, uskomuksistamme ja mielipiteistämme on tietoisia valintoja, mutta n. 95% niistä uinuukin tiedostamattomina alitajunnan puolella ja ne on ”ohjelmoitu” meihin jo varhaislapsuudessa 0-6 vuotiaina. Meille silloin iskostetut elämänohjeet, uskomukset ja ”totuudet” toimivat edelleen tänäpäivänä lähes kaikkien valintojemme, käyttäytymisemme ja suhtautumisemme taustalla. Valitettavasti suurin osa niistä vanhoista lähipiiriltämme saaduista ”ohjelmoinneista” on rajoittavia ja elämänlaatua heikentäviä. Jos kokee olevansa arvoton, riittämätön, pelkää tulevansa hylätyksi tai sitä ettei tule hyväksytyksi, niin taustalla on aina lapsuudessa opittuja ja koettuja haasteellisia asioita ja vääriä uskomuksia.

Kuten elämän kulkuun, myös lapsuuden kokemuksiinsa voi halutessaan valita suhtautuvansa uhriasenteella, jolloin ei tarvitse ottaa vastuuta omasta elämästään ja ei ole myöskään riskiä epäonnistumisesta ja sitä kautta yksin jäämisestä. Tosin voi olla, että uhriutunut marttyyri jätetään ulkopuolelle sitten muista syistä…

Tai sitten voi valita suhtautuvansa kaikkeen voimaannuttavalla ”siitä huolimatta” -asenteella, jolloin itse päättää minkä merkityksen asioille antaa, miten päättää suhtautua ja toimia tästä eteenpäin ja millä tavalla valitsee edistävänsä omaa henkistä – ja fyysistä hyvinvointiaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tiettyyn pisteeseen asti se voiman valtikka on sinun käsissäsi. Käytä sitä viisaasti ja rakastavasti ❤

write the story

Palauta arvosi!

Shine bright like a diamond… musiikkikappale, jonka olet kuullut radiosta jo varmaan lukemattomia kertoja… Mutta loistatko Sinä kuin timantti, joka oikeasti olet? Uskallatko edes loistaa? Vai onko parempi leikkiä vaatimatonta ja vähemmän loisteliasta, jotta tulisi helpommin hyväksytyksi?

Kun pieni ihminen syntyy tänne maailmaan, se tietää olevansa mittaamattoman arvokas ja ihmeellisen täydellinen Yksilö, jolla on tärkeä Elämäntehtävä. Se on kuin loistelias ja ainutlaatuinen Timantti, jonka särmät on hiottu tarkoituksenmukaisesti niin, että Valo loistaa siitä aivan erityisellä tavalla. Mitään virhettä ei ole tapahtunut ”suunnittelu- ja hiontavaiheessa”, vaan kaikki on juuri kuten pitääkin olla. Pieni Timantti on täynnä rakkautta, elämäniloa, energiaa ja intoa alkaa kokea juuri alkanutta elämäänsä. Kaikki muutkin täällä ovat timantteja, mutta koskaan koko maailmankaikkeuden historiassa ei ole ollut samalla tavalla hiottua timanttia, eikä koskaan tule olemaan, kuin tuo yksi ainoa uniikki Timantti. Sitä ei voi verrata muihin timantteihin, koska kaikki ovat keskenään erilaisia ja tarvetta vertailuun ei edes ole. Jokaiselle on tilaa loistaa juuri niin kirkkaana kuin ikinä itse vain haluaa.

Kaikki timantit eivät kuitenkaan päädy jalokivikauppiaalle, vaan monet syntyvät perheeseen, jossa on oma haasteellinen dynamiikkansa ja vanhemmilla omat lapsuuden traumansa ja arkipäivän haasteensa. Ehkä lapsia ei kuulu kehua ettei ne ylpisty, tai ne voivat juuri ja juuri näkyä, mutta eivät saa kuulua… Pieni Timantti saakin alkaa kuulla olevansa ärsyttävä rasite ja turhake, huonompi kaikessa kuin sisaruksensa, hyväksytty ja arvokas vain silloin kuin on kiltti, ahkera ja pärjää koulussa… ”Mikä säkin luulet olevasi!!?! Tollanen lasinsirpale!!”

Ensimmäisen kerran kun Timantti saa kuulla olevansa lasinsirpale, se lähinnä hämmästyy moista kommenttia. Se tietää mikä ja kuka oikeasti on, joten tuo kommentti jää omaan arvoonsa. Ajan kuluessa Timantti saa kuitenkin enemmänkin kuulla vihaisia ja halveksivia haukkumisia omasta kuvitellusta timanttimaisuudestaan ja se alkaa miettiä jos se oikeasti onkin totta; jos tosiaan on vain luullut koko tämän ajan olevansa arvokas timantti ja tosiasiassa onkin onneton lasinsirpale?!

Koulussa joutuu pienen ääliöporukan silmätikuksi ihan mistä ”hyvästä” syystä tahansa ja päätyy kiusatuksi sekä ulkopuoliseksi. Joku opettajakin voi kommenteillaan muistuttaa aina välillä vuosien aikana miten huono sitä on, ihan kuin isoveljensä aiemmin. Nuori Timantti on nyt jo ihan varma siitä, että koska tulee kohdelluksi niin kurjasti koko ajan, ja kaikki muut eivät voi olla väärässä, niin Timantin täytyy tosiaan olla arvoton lasinsirpale. Miten noloa ja hävettävää, että on edes kuvitellut olevansa jotain hienoa ja ainutlaatuista… suorastaan naurettavaa!!

Niin tämä itsensä lasinsirpaleeksi kuvitteleva tarpoo läpi kouluvuodet, yksinäisenä ja itsensä tarpeettomaksi tuntevana. Jatkokoulutukseen ei välttämättä viitsi edes hakea kun ei sinne kuitenkaan pääse kun ”on vain tällainen”… parempi mennä johonkin töihin, hyvä jos jonnekin kelpaa… Parisuhteita tulee ja menee, kaikenlaisia alkoholisoituneita lasinsirpaleita, jotka kohtelevat juuri niinkuin toista lasinsirpaletta voi kohdella… parempi sekin kuin että olisi yksin… Itsestään huolehtiminen jää aivan merkityksettömäksi ”naistenlehtien hömpäksi”, ja näin ollen liikunnasta tai terveellisestä ruokavaliosta ei ole tietoakaan… Sitä todella on kuin arvoton lasinsirpale; onneton, turhautunut ja itsetunto nollassa… ”Ei elämän kuulu olla tällaista!!!”

Ei niin.

Mikään timantti ei muutu lasiksi, vaikka joku sanoisikin niin. Ei vaikka sanojana olisi omat vanhemmat, perhe, sukulaiset, opettaja, naapuri, tuttava, työnantaja tai oma kumppani. Vaikka miljoona ihmistä seisoisi timantin ympärillä ja osoittaisi sitä sormella, se ei siitä lasiksi muutu!
Pieni Timantti on kuitenkin vielä niin vaikutuksille altis, että jos auktoriteetit, kuten vanhemmat, sukulaiset tai vanhemmat sisarukset, kyseenalaistavat sen arvon, niin hyvin pian alkaa uskoa sen olevan totta. Monet kommentit ja kokemukset vahvistavat asian olevan niin ja kyseenalaistamatta pieni Timantti luulee tosiaan olevansa arvoton lasinsirpale. Tämä täysin väärä uskomus ja suuri virhe kantaa pahimmillaan läpi koko loppuelämän. Sen ei tarvitse olla niin, eikä kuulukaan olla!

Jokainen meistä on Timantti. Ainutlaatuisella tavalla hiottu Timantti, jolla on omat Oppiläksynsä ja Elämäntehtävänsä. Kukaan ei tänne synny sattumalta ja kaikella on tarkoituksensa, myös niillä särmillä. Vaatii kovaa painetta, että hiilestä puristuu täydellisen loistelias timantti. Älä ole menneiden uskomusten vanki, sillä ne ovat juuri ja ainoastaan vain niitä, uskomuksia! Anna menneiden paineiden olla, jätä ne omaan arvoonsa. Huomaa miten itse olet uskonut kaiken sen mitä sinulle on sanottu. Näitä lannistavia kommentteja ei ole aikoinaan sanottu rakkaudella ja ystävyydellä, joten ne voi viimeinkin jättää omaan arvoonsa. Ainoa asia millä NYT ja tästä eteenpäin on merkitystä, on se mitä Sinä uskot. Mikä on Sinun totuutesi, koska sen mukaan luot oman todellisuutesi ja vedät puoleesi kokemuksia ja ihmisiä, jotka vastaavat Sinun totuuttasi. Muista totuus; Sinä olet ainulaatuinen, rakastettava ja mittaamattoman arvokas Timantti! Ala elää ja toimia sen mukaan, huolimatta siitä mitä olet tähän päivään saakka uskonut ja miten olet tähän saakka elänyt. Anna valon loistaa kaikista särmistäsi!
Shine bright like a diamond! ❤timantti

Mielen toiminta, osa III

”Vielä on lomaa jäljellä, vielä tulee ukkospäiviä, vielä voit löytää ampparin…”… vai miten se laulu nyt menikään…?! 😉
Itse asiassa täytyy kyllä sanoa, että on ollut aivan mahtava ja aurinkoinen kesäloma huolimatta satunnaisista kovista ukkoskuuroista ja harvinaisen äkäisistä ampiaisista…! Saan vielä nauttia oleilusta tämän kuun loppuun ja sitten onkin aika aloittaa syksyn terapiasessiot uusien asiakkaiden kanssa.
Tähän lomaan on mahtunut koiriini liittyen sekä luopumista ja surua että uuden pienen perheenjäsenen saapuminen muutama viikko sitten. Elämän yllätyksellisyys ja yhden pienen koiran elämän päättyminen sai taas muistamaan sen miten tärkeää on elää tässä hetkessä, olla kiitollinen ja onnellinen kaikesta kokemastaan hyvästä sekä toteuttaa itseään juuri nyt. Moni arvokas hetki menee helposti täysin ohi kun keho on läsnä, mutta mieli painelee jossain muualla suunnittelemassa, murehtimassa, muistelemassa tai muuten vain jossain haahuilemassa. Menneet tapahtumat ovat mielen muistoja ja ns. tulevat tapahtumat ovat mielen kuvittelua, ainoa mikä on todellinen, on tämä hetki, juuri NYT. Oletko muuten koskaan kiinnittänyt huomiota siihen kuinka kauan pystyt olemaan läsnä tässä hetkessä? Viisi sekuntia? Puoli minuuttia? Kokonaisen minuutin? Et ehkä olekaan huomannut koko asiaa ennenkuin alat todella tiedostaa ja havainnoida miten mielesi hyvin pian jälleen kirmailee omille teilleen… todella rasittavan levoton tyyppi!

Tämän pohjustuksen siivittämänä onkin aika siirtyä jälleen itse asiaan, eli mielen toimintaan. Tässä aiheen kolmannessa ja viimeisessä osiossa on tarkoituksenani kertoa varsinaisesta työstäni, eli siitä miten vuosikymmeniä vanhoihin tapahtumiin voidaan palata ja vielä terapoida ne kuntoonkin.
Hypnoterapia poikkeaa ns. ”perinteisistä” terapiamuodoista siinä mielessä, että varsinainen terapiatyöskentely tapahtuu asiakkaan ollessa hypnoositilassa, eli lisääntyneessä rentoutumisen ja keskittymisen tilassa. Hypnoosissa ollessa, kuten myös esimerkiksi meditoidessa, aivojen sähkökäyrä hidastuu valveillaolon beta -tilasta rauhallisempaan alfa -tilaan, eli ns. hypnoositilaan. Se on täysin luonnollinen tila, jossa jokainen meistä on vähintäänkin kaksi kertaa päivässä, eli juuri herättyämme ja hetkeä ennen nukahtamista. Kaikki hypnoosi on itsehypnoosia ja kaikki kontrolli on asiakkaalla itsellään, joten minunkin tehtävänäni on vain auttaa asiakasta rentoutumaan riittävästi sopivan hypnoositilan saavuttamiseksi.

”Miksi ihmeessä pitää rentoutua ja olla hypnoosissa; miksi ei voida terapoida normaalisti, ihan vaan jutellen?!”, kysyisi joku. No siksi, koska lähes kaikki käsiteltävät oireet ja ongelmat ovat tunnepuolen asioita, ei järjen ja logiikan. Niin monilla on huonommuuden ja riittämättömyyden tunnetta, pelon ja jännityksen tunnetta, arvottomuuden ja epävarmuuden tunnetta, ahdistuksen ja paniikin tunnetta jne. Järjellä voi tiedostaa olevansa jännittynyt esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa, mutta se ei vielä paljoa auta. Tunnepuolen asiat täytyy käsitellä sen mielen osan edustajan kanssa, joka on niistä vastuussa, ja se on alitajunta. Järjellä on tapana höpöttää ja selittää niin paljon koko ajan, että alitajunnan kanssa ei pääsekään niin vain yhteyteen aivojen ollessa aktiivisessa beta -tilassa. Miellyttävän rentoon hypnoositilaan vaipuminen ikään kuin siirtää järkeä sen verran sivuun, että alitajunnan portit aukeavat ja myös sen kanssa päästään tekemään yhteistyötä. Hypnoosissa ollessa asiakas on kyllä tietoinen koko ajan siitä missä on, mitä kokee ja kertoo, mutta asioita ja muistoja tulee ihan toisella tavalla mieleen kuin valveilla ollessa.

Alitajunnalla on vain yksi aikamuoto; Nyt. Se ei tunne käsitystä huomenna, lähiaikoina, viiden vuoden kuluttua, vaan se on todellinen läsnäolon mestari ollessaan tässä hetkessä, juuri nyt. Tämän terapiamuodon loistava helmi ja ydin onkin siinä, että hypnoosia hyödyntäen pystymme siirtämään tuota nyt -hetkeä taaksepäin ja kokemaan jonkun menneen tilanteen uudestaan ikään kuin se tapahtuisi juuri nyt. Normaalisti jos kysyttäisiin aikuiselta ihmiseltä esimerkiksi hänen ensimmäisestä koulupäivästään; millainen sää oli, miten hiukset oli laitettu ja millaiset vaatteet ja laukku pienellä oppilaalla oli, niin tuskinpa muistaisi kaikkea kovinkaan hyvin, jos lainkaan. Valveilla ollessa tietoisten muistojen hakeminen aivoissa kulkee tiettyjä hermoratoja pitkin. Henkilön ollessa hypnoosissa kehotettaisiin häntä menemään ajassa taaksepäin ensimmäiseen koulupäiväänsä, jolloin alitajunnan kanssa työskennellessä ne muistot haetaankin toista hermoratojen reititystä pitkin. Sitä näkee ja kokee olevansa tuo aloitteleva ekaluokkalainen juuri nyt ja voikin kertoa sujuvasti vaatteistaan, hiuksistaan, laukustaan ja siitä millainen ilma on. Mielenkiintoista, eikö?!

Kuten olen aiemmin kertonut, niin alitajunta on vastuussa käyttäytymisestämme, tunteistamme ja sinne on tallennettu kaikki kokemamme aina kohdusta saakka, jopa kauempaakin. Se tietää mistä on saanut alkunsa esimerkiksi se, että sitä edelleen tänä päivänä pelkää tulevansa hylätyksi ja kokee myös turvattomuuden tunnetta. Analyyttisen / kliinisen hypnoterapian ideana onkin etsiä haasteellisen tunteen tai tuntemuksen alkuperäinen syy ja käydä se tapahtuma uudestaan läpi tietäen kaiken sen minkä nyt aikuisena tietää. Hypnoositilassa ollessa ja alitajunnan kanssa työskennellessä sitä kokee menneisyyden tapahtuman uudestaan tunteiden kera ikään kuin se tapahtuisi juuri nyt, huolimatta siitä minkä ikäinen tapahtumahetkellä on aikoinaan ollut.
Samaan aikaan järki on kuitenkin täysin tietoinen nykyhetkestä ja kaikesta siitä mitä omassa elämässä on tapahtunut aina tähän päivään saakka. Se voi kieltämättä olla aluksi hieman hämmentävää kun kokee yhtäkkiä olevansa vuoden vanha ja makaavansa pinnasängyssään huutamassa kurkku suorana äitiä, joka ei kuitenkaan tule… Pieni ihminen tulkitsee tilanteen niin, että on tullut hylätyksi ja siitä nousee valtava turvattomuuden tunne.                                                                                                                                                                                                             Samaan aikaan aikuisen ihmisen järjellä ja elämänkokemuksella sitä on täysin tietoinen siitä miten vauvana on kokenut tuon tapahtuman ja toisaalta tietää myös faktat siitä oliko oikeasti hylätty, vai miksi äiti ei heti tullut. Kun se tapahtuma käydään uudestaan läpi aikuisen ihmisen näkökulmasta terapeuttisia työkaluja ja menetelmiä hyödyntäen, niin sen jälkeen voidaan alkaa vahvistaa aikuisen ihmisen perusturvallisuuden tunnetta. Turvattomuuden tunteesta johtunut kontrolloimisen tarvekin alkaa vähentyä ja tilalle tulla luottamusta siihen, että kaikkea ei tarvitse yrittää hallita ja muutkin osaavat tehdä asioita. Vapautuu valtava määrä energiaa elämästä nauttimiseen ja itselle tärkeiden asioiden tekemiseen.

Positiivisten muutosten käynnistäminen ei vaadi suinkaan aina terapiaa, vaan itsekin voi alkaa muokata asenteitaan ja elämäänsä alitajunnan avulla. Kuten olen aiemmin kertonut, niin alitajunta toimii mielikuvilla ja mielikuvituksella. Kun tähän yhdistetään myös alitajunnan vastuulla olevat tunteet ja aikamuoto NYT, niin saadaan aikaan mielikuvaharjoitukset, joita käytetään paljon esimerkiksi osana urheilun henkistä valmennusta. Mielikuvaharjoituksia tehdessä on hyvä löytää rauhallinen hetki ja paikka, jossa voi ottaa rennon asennon ja sulkea silmänsä muutamaksi minuutiksi. Harjoituksen ideana on kuvitella sielunsa silmin haluttu positiivinen lopputulos ikään kuin se olisi totta jo nyt. Samaan aikaan ollaan tietoisia myös kehon senhetkisestä rentoudesta, rauhallisesta hengityksestä ja tasaisesta sydämen sykkeestä.
Jos esimerkiksi haluaisi olla palavereissa rento ja luonteva, niin mielikuvaharjoitusta tehdessä kiinnitettäisiin huomiota aluksi siihen miltä oma keho ja hengitys tuntuu NYT kun on rento ja luonteva (kuten sitä onkin siinä hetkessä). Sen jälkeen nuo tuntemukset yhdistetään mielikuvaan palaverissa olemiseen rentona ja luontevana, aikamuodolla nyt. Yksinkertaistettuna harjoitus menisi seuraavanlaisesti: ”Nyt kun olen rento ja luonteva ja olen palaverissa; miltä hengitykseni nyt tuntuu (syvää ja rauhallista)? Miltä hartiat, ja kädet tuntuu (rennoilta)? Mitä näen ja kuulen nyt kun olen palaverissa rentona ja luontevana? Miltä ääneni kuulostaa nyt kun olen rento ja luonteva? Miltä näytän ulospäin?”
Alitajunta on sellainen, että jos joku asia on niin hyvin kuviteltu, että voi lähes tuntea ja kokea sen kaikilla aisteillaan, niin alitajunta ei tiedä onko se totta vai ei. Jokainen positiivinen mielikuvaharjoitus vahvistaa uutta toimintatapaa ja uutta hermorataa aivoissa, mutta se vaatii tietysti toistoja. Ei lihaksetkaan kasva ja vahvistu muutamasta punnerruksesta, mutta siitä se positiivinen muutos kuitenkin alkaa!

Mielen toimintaan liittyvän artikkelisarjan päätteeksi haluaisin vielä korostaa sitä, että vaikka olisikin varhaislapsuudessaan joutunut kokemaan kaikenlaisia haasteellisia ja ikäviä asioita, ja ne ovat siitä asti muokanneet haitallisesti minäkuvaa ja itsetuntoa, niistä EI todellakaan tarvitse kärsiä koko loppuelämänsä ajan! Hypnoosin avulla alitajunnan kanssa terapoiden mennään ”suoraan asiaan”, eli suoraan ongelmien ytimeen ja korjataan ne sitä kautta, jolloin on mahdollista vihdoinkin alkaa vahvistaa itsessä jo olemassa olevia positiivisia ominaisuuksia, minäkuvaa ja itsetuntoa. Kaikillla on oikeus saada elää onnellisena ja tyytyväisenä itsensä näköistä elämää, huolimatta siitä millaisen lapsuuden on aikoinaan kokenut! Olen äärettömän kiitollinen siitä kun saan tehdä näin arvokasta työtä; vapauttaa menneisyyden taakoista ja rajoittavista uskomuksista ja auttaa tulemaan sellaiseksi kuin oikeasti sisimmässään on ❤

nightingale