Kaikki kontrollissa, vai onko sittenkään…?!

”Mä nyt vaan oon tällainen kontrollifriikki”… Kuulostaako tutulta? Onko tämä ns. ominaisuus itsessäsi tunnettu asia myös lähipiirissäsi? Ehkä siihen suhtaudutaan faktana ja myös kaikki ympärilläsi olevat joutuvat elämään sen kanssa, tekemään valintoja sen mukaan, rajaamaan ja jopa poissulkemaan tiettyjä vaihtoehtoja sen takia? Ehkä itse heität sen ”hauskana läppänä”, vaikka tosiasiassa kontrolloimisen tarve hallitsee elämääsi, vie voimavarojasi ja voi jopa aiheuttaa stressiä ja uupumista. Työelämässä haluat ehkä itse pitää langat käsissäsi, mieluiten ne kaikki, jotta asiat tulee hoidettua mielestäsi kunnolla ja varmasti. Autoa ajat mieluummin itse kuin istuisit ns. pelkääjän paikalla… no, pelkäämässä. Matkustaminen lentämällä onkin jo ihan oma haasteensa; ehkä et halua lentää laisinkaan, tai ehkä rauhoitat itsesi alkoholilla ja / tai lääkkeillä, ehkä istutkin lamaantuneena hiljaa koko lennon ajan käsinojia rystyset valkoisena puristaen ja matkustamohenkilökunnan ilmeitä tarkkaillen… kunnes kontrolli pettää ja saatkin hysteerisen paniikkikohtauksen; sydän hakkaa, haukot henkeä, hiki valuu, kädet tärisee ja luulet kuolevasi…

Kontrolloimisen tarve ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus tai luonteenpiirre, vai oletko joskus nähnyt kontrollifriikkejä vauvoja? Tämä tarve on ennemminkin mielen työkalu, jolle löytyy elämää suurempi tehtävä ja jonka käyttäminen antaa hallinnan tunnetta; asioiden, toisten ihmisten ja tilanteiden. Sille työkalulle on syntynyt tarve ajan myötä, ja ajassa saadaankin mennä takaisinpäin vuosikymmeniä aina varhaislapsuuteen saakka. Kontrolloiminen antaa tunteen siitä, että kaikki langat ovat omissa käsissä, säilyy hallinnan tunne, mitään yllättävää ja pahaa ei tällöin pääse tapahtumaan ja tämä kaikki antaa tunteen siitä, että on turvassa. Toistepäin käännettynä; ilman kontrollointia tulee turvattomuuden tunne, ja sen juuret johtavat varhaislapsuuteen saakka.

Terapiatyössäni on tullut aika monta kertaa esille hypnoosisession aikana esimerkiksi sellainen asia, että jos lapsena on joutunut kokemaan perheessään runsasta alkoholinkäyttöä, riitoja ja jopa väkivaltaa, niin se aiheuttaa lapsessa valtavaa turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta. Pieni ihminen voi epätoivoissaan yrittää keksiä omia rituaalejaan, joilla yrittää vaikuttaa siihen ettei mitään pahaa tapahtuisi, ja jotka voivat aikuisen silmiin näyttää lähinnä järjettömiltä. Lapsi voi esimerkiksi keksiä, että jos kävellessään ei astu kadulla viivojen päälle, niin koko perhe on turvassa. Tai joku lapsi keksii, että jos ehtii juosta yhdeltä katulampulta seuraavalle ennen takanaan tulevaa bussia, niin mitään pahaa ei pääse tapahtumaan. Tämä voi toistua kerran päivässä tai useamminkin, jolloin lapsi ehkä viedään johonkin tutkittavaksi ja todetaan kärsivän pakkoteoista. Ehkäpä lapsi saa jonkun ahdistukseen tarkoitetun lääkityksen, ehkä sanotaan sen menevän itsestään ohi, tai ehkä asialle ei tehdä yhtään mitään ja vanhemmat vain toteavat lapsensa olevan ”välillä vähän outo”… ja välillä aikuisella menee hermo kun lapsi pomppii järjettömästi kadulla kun pitäisi ehtiä ripeästi paikasta aa paikkaan bee… Ehkä tulee huutoa, ehkä joku muu tapa yrittää ”normalisoida” lapsen käytöstä… Vanhempien riitelyt humalassa jatkuvat edelleen ja lapsi kokee usein olevansa turvaton… Sen lisäksi on aina välillä haukuttu lasta ja rangaistu siitä kun on parhaimmallaan tietämällään tavalla yrittänyt auttaa ja suojella koko perhettä kaikelta pahalta.

Vuodet vierivät ja näiden lapsenomaisten pakkotekojen tilalle on tullut aikuisten työkalu; kontrollointi. Taustalla vaikuttaa edelleen sisäisen lapsen tarve tuntea olevansa turvassa ja sen kokemuksen saa pyrkimällä hallitsemaan kaikkea ja kaikkia. Näin ollen voit ehkä hyvin kuvitella, että kun turvattomuuden tunteesta kärsivä henkilö joutuu istumaan lentokoneessa ”muiden armoilla, ikuisuuden, vyötettynä koneen istuimeen, jossain kymmenen kilometrin korkeudessa, aavan syvän meren yläpuolella, näkemättä millaiset lentäjät konetta ohjaavat ja osaavatko edes mitään…” … pystymättä vaikuttamaan tilanteeseen millään tavalla, niin se kokemus voi laukaista tutun tunteen vuosikymmenien takaa. Sama turvattomuuden tunne kuin silloin pikkulapsena kun vanhempi oli humalassa, räyhäsi ja oli jopa väkivaltainen. Sama tunne iskee päälle kuin silloin kaksivuotiaana, huolimatta siitä onko nykyään 42 vai 72. Turvattomuuden tunne voi laukaista primitiivisen pakene tai taistele -reaktion, eli paniikkikohtauksen. Tämä taas antaa oletuksen siitä, että on lentopelkoinen ja se taas alkaa vaikuttaa omiin ja lähipiirissäkin tehtäviin valintoihin.

Voitkin ehkä uskoa jos kerron, että yksikään hypnoterapiassa käyneistä asiakkaistani ei loppupeleissä ole pelännytkään itse lentämistä, vaan se itse tilanne kokonaisuudessaan on sellainen, joka antaa kokemuksen siitä ettei ole itse vastuussa lopputuloksesta, ei pysty vaikuttamaan, ja se voi tuntua pelottavalta. Monet ns. lentopelkoisista henkilöistä voivat aikuisiässä alkaa myös pelätä esimerkiksi ratsastusta, koska välillä voi tapahtua niin, ettei hevonen olekaan enää omassa hallinnassa ja taas iskee se sama lapsuudesta tuttu turvattomuuden tunne. Usko tai älä, niin monilla esiintymisjännityksestä kärsivällä aikuisella on myös taustalla samanlaisia syitä kuin lentopelkoisillakin, ei tietenkään kaikilla, mutta kun ihminen on kokonaisuus, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen.

No mitä sille enää voi sitten tehdä kun lapsuudesta on jo ikuisuus…?! Paljonkin! Kliinisen / analyyttisen hypnoterapian avulla pystytään työskentelemään tietoisen mielen ja järjen lisäksi alitajunnan, eli tiedostamattoman mielen kanssa. Kaikki alkoholistiperheessä lapsuutensa eläneet aikuiset varmasti tietävät, että lapsena joutui sitä juomista katsomaan ja kokemaan, tietävät sen humalassa riehuneen räyhääjään olleen pelottava, ja ehkä jopa huomaavat valinneensa itselleen samantyyppisiä humalahakuisia seurustelukumppaneita, ehkä jopa puolisonkin. Pelkkä looginen keskusteleminen asiasta vuositolkulla, sen ymmärtäminen järjen tasolla ja oireiden hallinta erilaisin keinoin on harvoin riittävää tai toimivaa. Turvattomuus on tunne ja sen laukaisee tilanteet, joissa on se sama tunne kuin varhaislapuudessa kokemissaan tapahtumissa.

Alitajunta on ihmismielestä yli 90% ja sinne on tallentunut ihan kaikki kokemamme aina kohdusta saakka. Se on vastuussa myös mm. autonomisen hermoston ja tahdosta riippumattomien lihasten toiminnasta (hengitys; onko rennon rauhallista ja tasaista vai paniikissa tulevaa pintahengitystä, sydämen rytmi; onko normaali tasainen rytmi vai lyökö ”tuhatta ja sataa”), hormoneista (esim. paniikkikohtaukseen liittyvistä stressihormoneista, kuten adrenaliini ja kortisoli) ja elimistön toiminnasta. Alitajunnassa on tallessa kaikki muistot, se on vastuussa unista (joihin se käyttää omaa symboliikkaansa) ja tunteista. Näin ollen on hyvin järkevää työskennellä järjen sijaan alitajunnan kanssa, sillä se tietää mitä on henkilön kontrolloimisen tarpeen taustalla. Se tietää mitä on tapahtunut, milloin, miltä se on tuntunut ja mitä siitä on ajan kuluessa seurannut. Niin kauan kuin näille taustalla vaikuttaville syille ei tehdä mitään, ne vaikuttavat koko loppuelämän ajan. Mikään pilleri maailmassa ei poista taustalla vaikuttavaa sisäisen lapsen turvattomuuden tunnetta, ei logiikka, ei järkeily, eikä ranteeseen paniikkikohtauksessa litsautettu kuminauha. Nämä kikkailut voivat toki lievittää oireita, mutta välillä käy niin, että jos taustalla olevaa syytä ei hoideta, vaan pyritään vain poistamaan oire, niin mieli yhdessä kehon kanssa kehittää korvaavan oireen tilalle. Kliinisessä hypnoterapiassa etsitään oireiden ja itselle haasteellisten ja rajoittavien uskomusten ja käytösmallien taustalla vaikuttavat alkuperäiset syyt ja terapoidaan ne kuntoon. Tämän jälkeen ko. oireelle ei ole enää tarvetta, vaan sen voi laittaa hyllylle, kuin työkalun. Se on siellä käytettävissä jos joskus todellinen tarve sille vielä tulisi, mutta muuten se olisi kuin pensassakset puutarhavajan hyllyllä; jos pihalle tulisi joskus leikkausta vaativia pensaita, niin sakset olisi odottamassa valmiina.

Kun alkaa hyväksyä sen, että kaikkia asioita, tilanteita ja ihmisiä ei voi eikä kuulukaan kontrolloida, niin voi tuntea voimaannuttavaa mielihyvää siitä ajatuksesta, että aina voi kuitenkin kontrolloida sitä, miten valitsee suhtautuvansa siihen kun asioita, tilanteita ja muiden ihmisten tekemisiä tapahtuu.

 

FB_IMG_1552594790760

 

 

Mainokset

Paras versio itsestä, Minä 2.0

Mitä jos ei aina odottaisi siihen asti, että vuosi vaihtuu ja pääsisi taas kerran kuplivassa innostuksessaan vannomaan itselle ja muille, miten aikoo heti seuraavasta päivästä lähtien tehdä suuria positiivisia muutoksia elämässään…?! Mitä jos yksinkertaisesti  joka aamu herätessään vain päättäisikin, että ”Tänään pyrin olemaan kaikkein paras versio itsestäni”. Painotus on sanalla ”pyrin”, ei ”yritän olla” tai ”aion olla”. Sanoilla on valtava merkitys ja siksi välillä ne kannattaa valita todella huolellisesti.
Jos yrität tehdä jotain, niin petaat jo tietäsi tulevalle epäonnistumiselle. Kuvittele, että aamulla huomaat keittiön lattialla astianpesukoneen ympärillä yhä laajenevan vesilammikon. Soitat samantien lähimpään kodinkonehuoltoon, jossa stressaantunut putkimies kertoo, että ”yritän ehtiä tulla vielä tänään”… Arvaa tuleeko?! Tai oletko koskaan ”yrittänyt juoda” kahvikupillisesi? Miten se sujui? Oliko siinä jotain erityisiä haasteita? Ei voi yrittää tehdä jotakin; joko tekee tai sitten ei tee, joko juo sen kahvin tai ei juo. Jos sanoo ”yrittävänsä tehdä parhaansa”, niin ehkä sillä valmistelee jo tulevaa epäonnistumistaan ja tällä tavalla pettymys, oma ja muiden, ei ole yhtä suuri kuin jos olisikin sanonut tekevänsä parhaansa.
Entä sitten jos aamulla herätessään into piukeana julkeasti vannoisikin ”Tänään aion olla kaikkein paras versio itsestäni!” Kymmenen minuuttia myöhemmin on keittiössä valmistamassa aamiaista, mutta meneekin hermo… lapseen… kumppaniin… koiraan… jääkaappiin, koska maito on loppu… Samantien alkaa kriittinen osa mielessä jäkättää siitä, miten taas ”tooooooosi upea paras versio itsestä, kesti jopa useita minuutteja… hitto mikä luuseri!!” Voi kuvitella millainen vaikutus tällä ajatusmallilla, uskomuksella ja kokemuksella on itsetuntoon ja minäkuvaan… Ja tämä oli vain yksi esimerkki. Itselle täytyy olla reilu ja realistinen asettamalla sellaisia tavoitteita, jotka ovat mahdollisia ja toteutettavissa, vaikka ne vaatisivatkin hieman työtä ja aikaa.
No mites sitten se alkuperäinen lempeän ystävällinen ”Tänään pyrin olemaan kaikkein paras versio itsestäni”? Kun pyrkii toimimaan tietyllä tavalla, niin lähestymistapa on inhimillinen ja positiivinen. Mitä kaikkea se pitäisi sisällään kohdallasi? Olisitko läsnäolevampi? Kärsivällisempi? Kannustavampi? Rakastavampi? Luottavaisempi? Rennompi? Arvostaisitko itseäsi enemmän? Missä kaikessa se näkyisi?
Jos ja kun illalla nukkumaan mennessään sitten toteaisikin, että ihan kaikilla osa-alueilla ei tainnutkaan mennä suunnitelmien mukaan… niin seuraavana aamuna on taas uusi mahdollisuus vähän kokeneempana edetä kohti samaista pyrkimystä. Me olemme kaikki täällä enemmän tai vähemmän keskeneräisiä, oppimassa ja kokemassa kuka mitäkin. Olemme kaikki uniikkeja, sinäkin, ja vain Sinä voit pyrkiä olemaan se paras versio Itsestäsi. On täysin tarpeetonta verrata itseään muihin kun heillä on omat oppiläksynsä ja kokemuksensa läpikäytävänään. Tee se, missä olet kaikkein paras; Ole aidosti oma itsesi, se päivittäin yhä vaan paraneva versio.
best

Placebo – usko, niin koet

Lumelääkkeistä ja ihmisten käyttäytymiseen vaikuttamisesta mieleeni nousee hyvä esimerkki kun opiskelin 15v sitten Dublinissa ICHP:ssa (Institute of Clinical Hypnotherapy and Psychotherapy). Opettajamme kertoi miten eräs irlantilainen hypnoterapeutti mainosti auttavansa asiakkaitaan lopettamaan tupakoinnin vain yhdellä käyntikerralla, jonka hinta oli 1600€. Ihmisille syntyi mielikuva, että ”sen täytyy olla hyvä ja toimia kun se on kerta noin kallis”. Mielikuva positiiviselle muutokselle ja sen onnistumiselle oli saanut alkunsa ja puolet terapeutin työstä oli jo tehty.

Kun alitajunnan, tiedostamattoman mielen, osuus on yli 90% ja se on vastuussa mm. autonomisen hermoston ja elimistön toiminnasta, ja on täysin huumorintajuton asiat kirjaimellisesti ottava pilkku-Iivari, niin ei mikään ihme jos auktoriteetin vannoma ”tieto” osuu ja uppoaa siihen täysin ilman mitään pienintäkään kritiikkiä. Tämä on ns. uskomushoitoa parhaimmillaan, jota pitäisi hyödyntää paljon enemmän nykyisen ylilääkitsemisen sijaan. Hyvänä esimerkkinä on esim. mielialalääkkeet; on todettu niiden tehon voivan olla samaa luokkaa placebojen kanssa. Sokerinapeissa on kuitenkin se hyvä puoli, että niissä ei ole sellaisia haitallisia sivuvaikutuksia kuin monissa mielialalääkkeissä, kuten esim. lihomista ja turpoamista, libidon häviämistä ja asioiden muuttumista yhdentekeviksi, mikään ei tunnu enää miltään. Mielenkiintoista on ollut myös tutkimukset, joissa on todettu lumelääkkeiden tehoavan vaikka henkilölle on jopa kerrottu lääkkeen olevan ns. placebo.

Pitäisi hoitaa ihmisiä enemmän mielen ja sen voimavarojen kautta eikä vain kemikaaleilla yrittää turruttaa oireita. Oire on aina seurausta jostakin ja se jokin on se, mitä pitää hoitaa, oli se sitten mielen tai kehon puolella. On hyvin laiskaa ja lyhytnäköistä laastarihoitoa puuttua pelkkään oireeseen kun taustalla oleva syy saa jatkaa kaikessa rauhassa oireen muodostamista. Niin kauan kun ihmistä ei hoideta kokonaisvaltaisesti, olisi hyvä jos aina kun mahdollista voitaisiinkin antaa lumelääkettä. Jos se olisi vakuuttavan näköisessä purkissa, pillereiden väri olisi psykologisesti katsottuna oikea, hinta kohdillaan ja sen kuurin määräisi sopiva auktoriteetti, niin moni voisi siitä hyötyä. Ehkä tämä on tulevaisuutta kun ihmisten sairauksia ja oireita ei katsota enää pelkät euronkuvat silmissä…

Mitä kalliimpi tehoton lumelääke on, sitä parempana potilas pitää sen tehoa

Lumelääke tehoaa, vaikka potilas tietäisi syövänsä vain kalkkitabletteja

placebo

Ai mitkä rajat..?!

Rajat. Osaatko asettaa rajoja vai ajatteletko sen olevan itsekästä? Tiedätkö missä kohtaa omat tunteesi loppuvat ja toisen alkavat, vai hämärtyykö raja niin, että koet välillä myös toisen tunnetilat kuin ne olisivat omiasi? Teetkö enemmän kuin oikeasti jaksaisit, annatko itsestäsi enemmän, liikaa? Pelkäätkö sanoa ei, koska kuvittelet, että et tulisi enää hyväksytyksi ja jäisit ulkopuolelle? Oletko huomannut, että tämä omavalintainen rajattomuutesi uuvuttaa, ärsyttää ja vaikuttaa myös itsetuntoosi? Ehkä olet syyttänyt mielessäsi muita kun he ”ovat aina vaatimassa”, ”käyttävät sinua hyväkseen”?

Jos olisit kaunis omakotitalo, jonka ympärillä olisi luomasi unelmiesi piha ja puutarha, laittaisitko siihen ympäristöön sopivan nätin aidan tontin rajalle, vai antaisitko pihasi ikäänkuin epämääräisesti jatkua niin, että pian se muuttuisi ruohikoksi, ryteiköksi ja sitten yleiseksi kävelytieksi? Sitten harmittelisit kun jotkut koirien ulkoiluttajat antaisivat koiriensa juosta myös pihallesi tarpeilleen ja jotkut ihmiset tulisivat puutarhaasi piknikille ja jättäisivät kaikki roskat nurmellesi ja katkoisivat lähtiessään muutaman istuttamasi kukan mukaan kukkapenkistäsi… Miksi he niin tekisivät? Koska se on mahdollista ja eivät tienneet tai välittäneet missä alkaa talon piha ja yksityisalue. Olisitko päivittäin mielessäsi vihainen näille ”itsekkäille ihmisille”, turhautunut, kun eivät tajua tunkeutuvansa yksityisalueelle?

Mitä jos päättäisitkin itse arvostaa omaa kaunista pihaasi, taloasi ja omaa rauhaasi, ja laittaisitkin nätin aidan siihen rajalle? Mitä jos itse näyttäisit missä rajasi kulkevat, pitäisit itse niistä kiinni ja omalla esimerkilläsi näyttäisit sen muillekin? On hyvinkin mahdollista, että joku närkästyy kun ei voi tulla puutarhaasi syömään tai pissattamaan koiraansa silloin kun huvittaa, mutta mitä sitten?! Se on sinun talosi ja puutarhasi, ja sinä osoitat sen arvon määrittämällä rajat ja vaalimalla kaikkea sitä kaunista ja ainutlaatuista mitä niiden sisäpuolella on. Terve itsekkyys on osoitus siitä, että sinä et ole hylännyt itseäsi vaan arvostat ja rakastat itseäsi asettamalla selkeät rajat. Samalla osoitat myös muille omalla esimerkilläsi missä rajasi kulkee ja miten niitä pitää kunnioittaa. Joku tulee siitä varmasti närkästymään, mutta ota se vain vahvistuksena siitä, että ensimmäistä kertaa ikinä asettamaasi rajaan on ”törmätty” ja se toimii tehokkaasti. 😉

aita

Sinä riität <3

Riittämättömyyden tunne. Tuo katala tuntemus, jonka takana on pelko siitä, ettei kelpaa omana ainutlaatuisena itsenään ja siksi on riski tulla hylätyksi. Pelko, joka saa yrittämään jatkuvasti vieläkin enemmän, paremmin, nopeammin ja tehokkaammin. Pelko, joka laittaa vertailemaan itseään ja tekemisiään muihin nähden, joka aiheuttaa kateutta, suorittamista, katkeruutta, stressiä, uupumista ja masennusta.

Siitä huolimatta, että on jo varhaislapsuudessa oppinut ja kokenut saavansa hyväksyntää vanhemmiltaan vain olemalla kiltti ja todella ahkera, ja oma arvo on määritetty suoritusten perusteella, se kaikki tapahtui kuitenkin vuosikymmeniä sitten, viime vuosituhannella. Se on ollut opittua käytöstä, jota ovat sävyttäneet kaikenlaiset uskomukset ja pienen lapsen tarve tulla hyväksytyksi ja toivottavasti myös rakastetuksi.

Nyt on 2018 puhjennut kukkaan, avaten lumiset terälehtensä aivan uusillekin unelmille, mahdollisuuksille ja toimintamalleille. Itsensä arvostaminen ja pipon löysentäminen armottoman kireästä sopivan napakaksi pienentää stressitasoa huomattavasti ja sitä kautta vaikuttaa sekä henkiseen että fyysiseen hyvinvointiin. Voit itse valita joka hetki mitä asiat sinulle merkitsevät ja miten valitset niihin suhtautuvasi. Hyväksymällä itse itsesi juuri sellaisena kuin olet, näytät muille esimerkkiä miten sinuun kuuluu suhtautua. Vaikka elämässäsi tai kehossasi olisikin osa-alueita, joihin et vielä ole täysin tyytyväinen ja tarkoituksenasi on tehdä niille jotain hyödyllistä, voit silti hyväksyä itsesi kaikkine ns. ”epätäydellisyyksineen”.

Tänään, vuoden 2018 ensimmäisenä kuukautena tilanne omassa elämässäsi ja kehosi hyvinvoinnissa on tämä, hyväksyä se ja sen jälkeen suunnitella mitä aiot kehittää ja parantaa, ja miten sen aiot toteuttaa. Ole reilu itsellesi, ja sille pienelle lapselle sisälläsi, muistaen, että täydellinen on vain mielikuva ja riittävän hyvä on lähes aina riittävän hyvää ❤

not perfect

APUA!!! Paniikki!

Jotkut ovat sen kokeneet… lentäessä.. esiintyessä… suljetuissa tiloissa… avarissa paikoissa… kaupan kassajonossa… Ja jotkut välttelevät sellaisia tilanteita, joissa kuvittelevat saavansa paniikkikohtauksen. Olen työssäni kohdannut monia asiakkaita, joilla on ollut myös paniikkikohtauksia, muiden pelkojen ja epävarmuuksien lisäksi. Hämmästyttävää on ollut huomata se, miten monelle on vain annettu resepti käteen, mutta ei olla kerrottu lainkaan siitä mikä tämmöinen paniikkikohtaus edes on ja miksi se voi tulla. Hyvin yleistä näyttää olevan myös se, että terapioissa lähinnä tarjotaan eri työkaluja käyttöön kun paniikin tunne iskee, perehtymättä sen enempää syihin miksi henkilö kokee niinkuin kokee, tai selittämättä kunnolla mikä tällaisen reaktion tarkoitus oikeasti edes on.

Suojelu. Paniikkikohtaus, eli pakene tai taistele -tilan tarkoitus on suojella meitä. Meillä kuuluu olla tällainen alkukantainen mekanismi, joka menee päälle hätätapauksessa, eli elämää uhkaavassa tilanteessa. Silloin aivot ja keho valmistautuvat joko pakenemaan tai taistelemaan; sydän alkaa hakata, verenkierto lisääntyy, pupillit laajenevat, stressihormoneja (adrenaliini ja kortisoli) alkaa erittyä, hikoilu lisääntyy, hengitys muuttuu pinnalliseksi. Jos on tarkoitus taistella, niin veri virtaa käsiin ja jos on parempi pinkoa pakoon, niin veri menee jalkoihin. Henkeä uhkaavan tilanteen aikana kaikki siinä hetkessä epäoleelliset elimistön toiminnot menevät stand by:lle, kuten esimerkiksi ruoansulatus ja solujen uusiutuminen. Tarkoitus on, että uhkaavasta tilanteesta selviytyminen kuluttaa tuotetut stressihormonit ja keho palaa sitten tapahtuman jälkeen takaisin tasapainoon. Näin on luonto tämän suunnitellut, mutta käytännössä se ei menekään näin. Ihmiset ovat nykypäivänä jatkuvassa stressitilassa ja sen lisäksi, että sairauksien määrä vaan kasvaa (kun solujen aineenvaihdunta ja uusiutuminen ovat stand by:lla ja oma immuniteettisuoja ei toimi kuten pitäisi), niin krooninen stressi voi johtaa helposti myös paniikkikohtausten syntymiseen.

Mitä sitten voi tehdä kun huomaa, että paniikki alkaa iskeä? Kun ymmärtää mistä siinä tilanteessa on oikeasti kyse, voi auttaa jo huomattavasti rauhoittumisessa. Itsensä rentouttaminen hengittämällä syvään pintahengityksen sijaan on hyvä idea. Ymmärrys siitä, että jostain syystä (aiempien kokemustemme ja osittain tiedostamattomien uskomustemme takia) mielemme tulkitsee jonkun tilanteen uhkaavaksi, aivot reagoivat siihen aktivoimalla kehossamme pakene tai taistele -reaktion ja taas on tilanne päällä. Eri asia on sitten se, miksi kaupan kassalla maksaminen (huomion kohteena oleminen) ahdistaa, tai lentokoneessa istuminen (kontrollin menettämisen pelko ja siitä johtuva turvattomuus) pelottaa niin paljon, että se voi johtaa jopa paniikkikohtaukseen. Nämä ovat asioita, joihin täytyisi paneutua terapioissa, eikä vain tarjota pelkkiä työkaluja siihen kun paniikki seuraavan kerran taas iskee, mukaanlukien itsensä ampuminen kuminauhalla ranteeseen… Kaikki eivät kuitenkaan terapiassa käy, joten on hyvä silti ymmärtää mistä tässä ilmiössä on kyse. Syystä tai toisesta mielemme ja kehomme itsesuojeluvaisto on mennyt päälle (yleensä turhaan) ja niin hurjalta kun se kokemus voikin tuntua, niin sen tarkoitus on kuitenkin hyvä. Pysy rauhallisena, koska todellisuudessa kaikki on ihan hyvin.

keepcalm

Syö hyvin, voi hyvin

”You’re not you when you are hungry! Eat a Snickers”… ”Hyvä ruoka, parempi mieli”…
”Äitien laittamaa ruokaa”…

Aivan samalla tavalla kuin USA:ssa epäterveellinen ruoka on stressin ohella lähes kaikkien sairauksien taustalla, niin meillä Suomessa tilanne on täysin sama. Meidän ostopäätöksiin vaikutetaan päivittäin jatkuvalla mainonnalla. Varsinkin ne mainokset, joilla pyritään herättämään myönteisiä tunteita ja muistoja, ovat tehokkaimpia. Monilla on lämpöisiä muistikuvia siitä miten mummo leipoi pullaa kun pienenä oli paha mieli… tai miten palkittiin karkeilla ja suklaalla kun oli ollut kiltisti… Miten helppoa on edelleen aikuisena jatkaa samoja toimintamalleja; syödä jotain (epäterveellistä) kun masentaa, on tylsää, on turhautunut tai ehkä on ”ansainnut” suklaalevyn päivän hyvästä työstä. Monilla on kiireinen arki ja on helpompaa ostaa kaupasta valmisteita, joita voi kotona sitten nopeasti lämmittää. Oletko muuten koskaan lukenut näiden valmisteiden tuoteselosteita, niitä inhottavan pienellä präntättyjä tekstejä? Mitä enemmän tekstiä, sitä enemmän kaikenmaailman lisäaineita ko. tuote sisältää…
Ja entäs lisätty sokeri? Jogurttien, keksien, makeisten, jäätelön ym. lisäksi sitä löytyy hyvinkin monesta elintarvikkeesta. Sokeri on syöpäsolujen ravintoa, ja jos muutenkin elää stressin rasittamassa vallassa ja kehon oma immuunijärjestelmä ei jaksa toimia kunnolla, niin myös syöpään sairastumisen riski kasvaa.

Monilla suomalaisilla, sadoilla tuhansilla, on esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymä, IBS. Syömällä päivittäin ko. oireyhtymää pahentavia ns. tavallisia ruoka-aineita (viljat, maitotuotteet, jne.) voi johtaa siihen, että suolen seinämät alkavat heikentyä ja vuotaa elimistöön kaikkea mitä sinne ei kuulu mennä. Myös ravinnon ja vitamiinien imeytyminen heikentyy ja nämä yhdessä stressin kanssa alkavat heikentää immuniteettia ja sairastumisen riski kasvaa.

Vieläkin useampi kärsii kroonisesta stressistä. Monet asiat aiheuttavat pelkoa, epävarmuutta ja huolestumista; oma parisuhde tai sellaisen puuttuminen, työ, oma tai läheisen terveydentila, rahatilanne, maailmanpoliittinen tilanne, jne.

Havainnoimme maailmaa aistiemme avulla ja tulkitsemme kokemaamme erilaisten uskomustemme filttereiden kautta, mitä asiat meille merkitsee. Suurin osa uskomuksistamme ei ole omiamme, vaan olemme ne omaksuneet vanhemmiltamme ja ympäristöltämme ensimmäisten 7v:en aikana. Nämä uskomukset ovat yli 90%:sti tiedostamattomina alitajunnan puolella, jossa ne vaikuttavat tulkintoihimme eri asioihin liittyen. Jos kuvittelemamme tai kokemamme asia on mielestämme esim. pelottava tai huolestuttava, niin aivot reagoivat siihen käynnistämällä kehossa pakene tai taistele -reaktion. Stressihormonit virtaavat ja verenkierto vähenee elimistön ympärillä ja lisääntyy käsissä ja jaloissa, sillä niitä tarvitaan uhkaavassa tilanteessa eniten. Sen sijaan stand by:lle laitetaan mm. solujen aineenvaihdunta ja uusiutuminen sekä ruoansulatus. Nykypäivänä suurimmalla osalla stressitila on jatkuvaa ja näin ollen sairastumisen riski kasvaa.

Geeniperimä on vain n.5% ja loput 95% muodostuu ympäristöstä ja siitä miten sitä tulkitsemme, eli olemmeko mielestämme uhkaavassa vai elämäämme ylläpitävässä ympäristössä. On suht helppoa ja laiskaa olla uhrin asemassa ja elää edesvastuuttomasti kun voi syyttää ”huonoja geenejään” tai ”suvussaan olevasta riskistä”… Ruokavaliolla ja stressitasolla on merkitystä omaan terveyteen ja jokainen meistä päättää joka ikinen päivä mitä kaupasta ostamme, mitä syömme ja kuinka paljon.

Muista, että kukaan tai mikään teollisuuden ala ei todellakaan ole kiinnostunut siitä, että sinä olet terve ja voit hyvin, paitsi sinä itse. Kaikki muut tahot haluavat tehdä mahdollisimman paljon rahaa kustannuksellasi sekä yritykselleen että sen osakkeenomistajille. Pidä sinä itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi huolta mahdollisimman hyvin ❤

Epäterveellinen ruoka selittää lähes puolet yhdysvaltalaisten sydän-, verisuoni- ja diabeteskuolemista

”Sokeri on aikamme vaarallisin huume”

Tunnesyöminen voi alkaa jo lapsuudessa – syynä vanhempien tapa lohduttaa herkuilla

 

 

safka