On aika jatkaa mielen matkaa 🙂
Sen lisäksi, että piilevä runosuoneni antoi lyhyen sykäyksen, niin myös pieni astrologi itsessäni haluaisi kommentoida erästä asiaa… Alitajunnan ollessa pilkuntarkka kaikessa mitä se todeksi ottaa ja toteuttaa, voisi sen leikillisesti ajatella olevan neitsyt horoskoopissa. Vesimiehen pulppuava vuolas virta pääsee sitten taas esille mielessämme kun ajattelemme noin 60 000 ajatusta päivässä… jatkuva pälpätys, kommentointi, kritisointi ja jupina…
Kuvittele, jos tuo höpöttäjä olisi yksi sivupersoonan osa itsessäsi, joka voitaisiin irrottaa hetkeksi sisältäsi ja laittaa vaikka vierellesi sohvalle istumaan samalla kun yrität katsoa tv:stä lempisarjaasi. Se katsoisi hetken ruudussa olevaa naisnäyttelijää… toteaisi samantien miten huonosti leikatut hiukset naisella on… ei kyllä yhtään sovi tuolle tyypille… itsekin täytyisi muuten käydä kampaajalla… ottaisikohan sitä myös raitoja tällä kertaa… kylläpäs ulkona tuulee!!… puut heiluu kuin vappuhuiskat… nälkä!!… pitäisi varmaan käydä kaupassa… mitähän sitä söisi illalla… onneksi tajusin muuttaa ruokavaliota, ei kyllä sovi viljat ja maito kellekään!!… onpas nämä farkut kuluneet… olisikohan jossain nettikaupassa kivoja farkkuja… täytyykin mennä nettiin!… jne jne jne. Yritä nyt siinä sitten keskittyä ohjelmaasi… Ja tämä samainen omituinen höpöttäjä on sisälläsi terrorisoimassa elämääsi ja arkeasi 24/7… kamalaa, mutta niin totta!
Perustuen noihin tuhansiin ”yltiöpositiivisiin, kannustaviin, rakentaviin ja rakastaviin” ajatuksiin, mielipiteisiin, arvoihin ja uskomuksiin mitä mielessä pyörii, jokainen luo oman todellisuutensa. Sinun on eri kuin vanhempiesi, ystäviesi tai kumppanisi todellisuus. Jokainen katsoo maailmaa ikäänkuin omien uskomustensa silmälasien läpi, jotka on sävytetty edellämainituilla ominaisuuksilla. Jos uskoo ja on sitä mieltä, että ”kaikki eronneet sinkut ovat epätoivoisia ja yrittävät kuitenkin iskeä puolisoni”, niin jokainen sinkku on uhka ja niitä kohtaan täytyy suhtautua vähintäänkin varauksellisesti. Jos taas uskoo esimerkiksi työhaastatteluun mennessä, että ”olen pätevä, minulla on valtava kokemus alalta ja olen työtehtävään juuri oikea henkilö!”, niin suhtautuu tilanteeseen luottavaisesti ja itsevarmasti, joka tuo mukanaan sopivaa rentoutta ja luontevuutta.
Omaan minäkuvaan ja itsetuntoon vaikuttaa kaikkein eniten se, mitä uskomuksia meillä on itsestämme. Joku voisi sanoa: ”minä olen sellainen ihminen, joka jännittää aina sosiaalisissa tilanteissa punastumalla ja käsien tärisemisellä”. Alitajunta on taas sellainen, että kaikki mitä sanot sanojen ”minä olen” tai ”mä oon” jälkeen, alitajunta ottaa sen identiteettinäsi ja pitää huolen, että se on juuri niinkuin sanot sen olevan. Sinänsä sille on aivan yhdentekevää tärisevätkö kätesi kahvipöydässä vai eivät, mutta kun sanot sen olevan niin, koska on aina ennenkin ollut niin, voit sielusi silmin nähdä miten siinä taas käy niin, alitajunta toteuttaa sen neitsytmäisen tarkasti. Sitä saa mitä tilaa! Ainakin voi jälkiviisaana sitten todeta: ”mä arvasin, että tässä käy niin!”. Lohduttaahan se tämäkin fakta…
Uskomukset voivat olla itseluottamusta vahvistavia, hyödyllisiä ja rakastavia, tai sitten hyvinkin negatiivisia, jotka pahimmillaan rajoittavat sekä tekemisiämme että valintojamme ja estävät olemasta sellaisia kuin oikeasti olemme. Suurin osa uskomuksistamme ei alunperin ole edes omia vaan varhaislapsuudessa opittuja ”totuuksia”. Lapsen ollessa vielä noin 5 vuotias tai alle, järjen filtteröinti ja erottelukyky eivät ole vielä kehittyneet, vaan kaikki auktoriteettien (vanhemmat, isovanhemmat, isosisko ja -veli, neuvolan täti, naapurin setä, kaverin isä…) sanomat asiat otetaan totena. Äiti on ehkä sanonut, että ”tyttöjen täytyy olla kilttejä” ja isä on kantanut kortensa kekoon muistuttamalla, että ”tunteiden näyttäminen on heikkouden merkki”. Isosisko on taas palauttanut ärsyttävän pikkusiskonsa maanpinnalle kertomalla tälle, että ”vanhemmat halusivat oikeasti pojan, mutta tulikin vain tuollainen arvoton tyttö” ja myös mummi on kertonut miten ”lautanen täytyy syödä tyhjäksi”. Nämä ovat vielä lieviä esimerkkejä siitä mitä kamaluuksia lapsilleen voi oikeasti laukoa, liittyen mm. ulkonäköön, älyyn, arvokkuuteen, ja ylipäätään rakastettavuuteen ja kelpaavuuteen kenellekään. Nämä kaikki typeryydet ja möläytykset menevät suoraan alitajuntaan ja alkavat muokata pienen ihmisen minäkuvaa ja itsetuntoa.
Lapsen ollessa noin 5-6 vuotias, alkaa monet totuudet paljastua, kuten se, ettei joulupukkia oikeasti olekaan, vaan se oli naapurin Pentti, joka oli se pukki. Sitä ennen pienen lapsen mieli on kuin pöydällä oleva avoin läppäri, johon kuka tahansa voi näpytellä mitä tahansa ja vahvistaa sen vielä painamalla enter:illä perään. Nämä ovat kuin tietokoneen ohjelmiston komentoja, jotka sitten kaikessa hiljaisuudessa pyörittävät Elämämme Ohjelmistoa. Asiakkaani toteavatkin usein terapian alkuvaiheessa, että ”mä nyt vaan olen tällainen”… johon vastaan, että ”et ole, vaan sinusta on tullut tuollainen”, kuin sipuli, joka on muodostunut lukemattomista rajoittavista uskomusten kerroksista. Ei ihme jos itsetunto on huono, tai sosiaaliset tilanteet jännittää, välillä ahdistaa, masentaa ja voi jopa iskeä paniikkikohtaus ruokakaupassa kassalla maksettaessa!
”No mitä sille voi enää muka tehdä kun lapsuudesta on jo 50 vuotta?!?!”, sanoisi joku turhautuneena. On kuulemma kokeiltu positiivista ajattelua ja käyty aikoinaan keskustelemassa asiasta monta kertaa, jopa monta vuotta, ja edelleen se käsi tärisee ja ne pirun kahvit lentää kupista pitkin seiniä ja pöytää… Tähän voikin oivallisesti todeta sen, että nämä eivät olekaan järjen asioita, vaan tunnepuolen, ja siksi niitä täytyy työstää sen mielen osan edustajan kanssa, joka on niistä vastuussa, ja se ei suinkaan ole kriittinen ja looginen järki. Sanonkin aina, että jos ihmiset voisivat hoitaa järjen ja positiivisen ajattelun avulla kaikki ongelmansa, niin kenelläkään ei olisi mitään ongelmia…
Tietoinen mieli ei muista lapsuudesta paljoakaan ennen viidettä ikävuotta, ei edes niitä monien mielestä kivoja kokemuksia, kuten joulut ja syntymäpäivät. Järki usein yrittääkin selittää ja yleistää mistä joku asia johtuu, kuten esimerkiksi ”eivätkö kaikki jännitä välillä sosiaalisia tilanteita?!” Se ei paljoa kuitenkaan lohduta eikä muuta tilannetta miksikään. Pelkkä tietäminen omasta lapsuudestaan ei myöskään auta, kuten se esimerkiksi, että isä käytti liikaa alkoholia. Täytyy päästä tunnetasolla kiinni siihen miten se isän juominen vaikutti pieneen ihmiseen turvattomuuden tunteena, pelkoina, häpeänä ja huonona itsetuntona niin, että ne edelleen vaikuttavat aikuisena. Ehkä on itsekin päätynyt seurustelemaan alkoholistien kanssa ja kompensoinut turvattomuuttaan kontrolloimisen tarpeena, joka ilmenee sitten esimerkiksi lentopelkona ja paniikkikohtauksina. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja pelkkä positiivinen asenne ei auta, niin hyödyllinen kuin se muuten onkin.
Tekemäni analyyttisen / kliinisen hypnoterapian tarkoitus onkin työskennellä alitajunnan kanssa, joka on vastuussa tunteista, käyttäytymisestä ja muistoista. Se tietää mistä tapahtumista, kokemuksista ja uskomuksista kaikki ovat saaneet alkunsa. Hypnoosia hyödyntäen voidaan alkaa etsiä oireiden ja uskomusten alkuperäisiä syitä ja hoitaa ne kuntoon, minkä jälkeen oireet joko lievenevät huomattavasti tai poistuvat kokonaan tarpeettomina. Tämän jälkeen itsetunto voi viimeinkin positiivisten suggestioiden ja ajattelun tukemana alkaa vahvistua Todellisen Minän tasolle. Se, miten puoli vuosisataa vanhoihin juttuihin voidaan päästä käsiksi ja miten niitä voidaan parantaa, kerron lisää seuraavassa artikkelissani. Tulen myös kertomaan siitä miten ihan itsekin voi alkaa muuttaa ja muokata tiettyjä asioita itsessään ilman terapiaa. Palaamisiin! 🙂
Ihminen oireiden takana 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.