Kaikki kontrollissa, vai onko sittenkään…?!

”Mä nyt vaan oon tällainen kontrollifriikki”… Kuulostaako tutulta? Onko tämä ns. ominaisuus itsessäsi tunnettu asia myös lähipiirissäsi? Ehkä siihen suhtaudutaan faktana ja myös kaikki ympärilläsi olevat joutuvat elämään sen kanssa, tekemään valintoja sen mukaan, rajaamaan ja jopa poissulkemaan tiettyjä vaihtoehtoja sen takia? Ehkä itse heität sen ”hauskana läppänä”, vaikka tosiasiassa kontrolloimisen tarve hallitsee elämääsi, vie voimavarojasi ja voi jopa aiheuttaa stressiä ja uupumista. Työelämässä haluat ehkä itse pitää langat käsissäsi, mieluiten ne kaikki, jotta asiat tulee hoidettua mielestäsi kunnolla ja varmasti. Autoa ajat mieluummin itse kuin istuisit ns. pelkääjän paikalla… no, pelkäämässä. Matkustaminen lentämällä onkin jo ihan oma haasteensa; ehkä et halua lentää laisinkaan, tai ehkä rauhoitat itsesi alkoholilla ja / tai lääkkeillä, ehkä istutkin lamaantuneena hiljaa koko lennon ajan käsinojia rystyset valkoisena puristaen ja matkustamohenkilökunnan ilmeitä tarkkaillen… kunnes kontrolli pettää ja saatkin hysteerisen paniikkikohtauksen; sydän hakkaa, haukot henkeä, hiki valuu, kädet tärisee ja luulet kuolevasi…

Kontrolloimisen tarve ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus tai luonteenpiirre, vai oletko joskus nähnyt kontrollifriikkejä vauvoja? Tämä tarve on ennemminkin mielen työkalu, jolle löytyy elämää suurempi tehtävä ja jonka käyttäminen antaa hallinnan tunnetta; asioiden, toisten ihmisten ja tilanteiden. Sille työkalulle on syntynyt tarve ajan myötä, ja ajassa saadaankin mennä takaisinpäin vuosikymmeniä aina varhaislapsuuteen saakka. Kontrolloiminen antaa tunteen siitä, että kaikki langat ovat omissa käsissä, säilyy hallinnan tunne, mitään yllättävää ja pahaa ei tällöin pääse tapahtumaan ja tämä kaikki antaa tunteen siitä, että on turvassa. Toistepäin käännettynä; ilman kontrollointia tulee turvattomuuden tunne, ja sen juuret johtavat varhaislapsuuteen saakka.

Terapiatyössäni on tullut aika monta kertaa esille hypnoosisession aikana esimerkiksi sellainen asia, että jos lapsena on joutunut kokemaan perheessään runsasta alkoholinkäyttöä, riitoja ja jopa väkivaltaa, niin se aiheuttaa lapsessa valtavaa turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta. Pieni ihminen voi epätoivoissaan yrittää keksiä omia rituaalejaan, joilla yrittää vaikuttaa siihen ettei mitään pahaa tapahtuisi, ja jotka voivat aikuisen silmiin näyttää lähinnä järjettömiltä. Lapsi voi esimerkiksi keksiä, että jos kävellessään ei astu kadulla viivojen päälle, niin koko perhe on turvassa. Tai joku lapsi keksii, että jos ehtii juosta yhdeltä katulampulta seuraavalle ennen takanaan tulevaa bussia, niin mitään pahaa ei pääse tapahtumaan. Tämä voi toistua kerran päivässä tai useamminkin, jolloin lapsi ehkä viedään johonkin tutkittavaksi ja todetaan kärsivän pakkoteoista. Ehkäpä lapsi saa jonkun ahdistukseen tarkoitetun lääkityksen, ehkä sanotaan sen menevän itsestään ohi, tai ehkä asialle ei tehdä yhtään mitään ja vanhemmat vain toteavat lapsensa olevan ”välillä vähän outo”… ja välillä aikuisella menee hermo kun lapsi pomppii järjettömästi kadulla kun pitäisi ehtiä ripeästi paikasta aa paikkaan bee… Ehkä tulee huutoa, ehkä joku muu tapa yrittää ”normalisoida” lapsen käytöstä… Vanhempien riitelyt humalassa jatkuvat edelleen ja lapsi kokee usein olevansa turvaton… Sen lisäksi on aina välillä haukuttu lasta ja rangaistu siitä kun on parhaimmallaan tietämällään tavalla yrittänyt auttaa ja suojella koko perhettä kaikelta pahalta.

Vuodet vierivät ja näiden lapsenomaisten pakkotekojen tilalle on tullut aikuisten työkalu; kontrollointi. Taustalla vaikuttaa edelleen sisäisen lapsen tarve tuntea olevansa turvassa ja sen kokemuksen saa pyrkimällä hallitsemaan kaikkea ja kaikkia. Näin ollen voit ehkä hyvin kuvitella, että kun turvattomuuden tunteesta kärsivä henkilö joutuu istumaan lentokoneessa ”muiden armoilla, ikuisuuden, vyötettynä koneen istuimeen, jossain kymmenen kilometrin korkeudessa, aavan syvän meren yläpuolella, näkemättä millaiset lentäjät konetta ohjaavat ja osaavatko edes mitään…” … pystymättä vaikuttamaan tilanteeseen millään tavalla, niin se kokemus voi laukaista tutun tunteen vuosikymmenien takaa. Sama turvattomuuden tunne kuin silloin pikkulapsena kun vanhempi oli humalassa, räyhäsi ja oli jopa väkivaltainen. Sama tunne iskee päälle kuin silloin kaksivuotiaana, huolimatta siitä onko nykyään 42 vai 72. Turvattomuuden tunne voi laukaista primitiivisen pakene tai taistele -reaktion, eli paniikkikohtauksen. Tämä taas antaa oletuksen siitä, että on lentopelkoinen ja se taas alkaa vaikuttaa omiin ja lähipiirissäkin tehtäviin valintoihin.

Voitkin ehkä uskoa jos kerron, että yksikään hypnoterapiassa käyneistä asiakkaistani ei loppupeleissä ole pelännytkään itse lentämistä, vaan se itse tilanne kokonaisuudessaan on sellainen, joka antaa kokemuksen siitä ettei ole itse vastuussa lopputuloksesta, ei pysty vaikuttamaan, ja se voi tuntua pelottavalta. Monet ns. lentopelkoisista henkilöistä voivat aikuisiässä alkaa myös pelätä esimerkiksi ratsastusta, koska välillä voi tapahtua niin, ettei hevonen olekaan enää omassa hallinnassa ja taas iskee se sama lapsuudesta tuttu turvattomuuden tunne. Usko tai älä, niin monilla esiintymisjännityksestä kärsivällä aikuisella on myös taustalla samanlaisia syitä kuin lentopelkoisillakin, ei tietenkään kaikilla, mutta kun ihminen on kokonaisuus, niin kaikki vaikuttaa kaikkeen.

No mitä sille enää voi sitten tehdä kun lapsuudesta on jo ikuisuus…?! Paljonkin! Kliinisen / analyyttisen hypnoterapian avulla pystytään työskentelemään tietoisen mielen ja järjen lisäksi alitajunnan, eli tiedostamattoman mielen kanssa. Kaikki alkoholistiperheessä lapsuutensa eläneet aikuiset varmasti tietävät, että lapsena joutui sitä juomista katsomaan ja kokemaan, tietävät sen humalassa riehuneen räyhääjään olleen pelottava, ja ehkä jopa huomaavat valinneensa itselleen samantyyppisiä humalahakuisia seurustelukumppaneita, ehkä jopa puolisonkin. Pelkkä looginen keskusteleminen asiasta vuositolkulla, sen ymmärtäminen järjen tasolla ja oireiden hallinta erilaisin keinoin on harvoin riittävää tai toimivaa. Turvattomuus on tunne ja sen laukaisee tilanteet, joissa on se sama tunne kuin varhaislapuudessa kokemissaan tapahtumissa.

Alitajunta on ihmismielestä yli 90% ja sinne on tallentunut ihan kaikki kokemamme aina kohdusta saakka. Se on vastuussa myös mm. autonomisen hermoston ja tahdosta riippumattomien lihasten toiminnasta (hengitys; onko rennon rauhallista ja tasaista vai paniikissa tulevaa pintahengitystä, sydämen rytmi; onko normaali tasainen rytmi vai lyökö ”tuhatta ja sataa”), hormoneista (esim. paniikkikohtaukseen liittyvistä stressihormoneista, kuten adrenaliini ja kortisoli) ja elimistön toiminnasta. Alitajunnassa on tallessa kaikki muistot, se on vastuussa unista (joihin se käyttää omaa symboliikkaansa) ja tunteista. Näin ollen on hyvin järkevää työskennellä järjen sijaan alitajunnan kanssa, sillä se tietää mitä on henkilön kontrolloimisen tarpeen taustalla. Se tietää mitä on tapahtunut, milloin, miltä se on tuntunut ja mitä siitä on ajan kuluessa seurannut. Niin kauan kuin näille taustalla vaikuttaville syille ei tehdä mitään, ne vaikuttavat koko loppuelämän ajan. Mikään pilleri maailmassa ei poista taustalla vaikuttavaa sisäisen lapsen turvattomuuden tunnetta, ei logiikka, ei järkeily, eikä ranteeseen paniikkikohtauksessa litsautettu kuminauha. Nämä kikkailut voivat toki lievittää oireita, mutta välillä käy niin, että jos taustalla olevaa syytä ei hoideta, vaan pyritään vain poistamaan oire, niin mieli yhdessä kehon kanssa kehittää korvaavan oireen tilalle. Kliinisessä hypnoterapiassa etsitään oireiden ja itselle haasteellisten ja rajoittavien uskomusten ja käytösmallien taustalla vaikuttavat alkuperäiset syyt ja terapoidaan ne kuntoon. Tämän jälkeen ko. oireelle ei ole enää tarvetta, vaan sen voi laittaa hyllylle, kuin työkalun. Se on siellä käytettävissä jos joskus todellinen tarve sille vielä tulisi, mutta muuten se olisi kuin pensassakset puutarhavajan hyllyllä; jos pihalle tulisi joskus leikkausta vaativia pensaita, niin sakset olisi odottamassa valmiina.

Kun alkaa hyväksyä sen, että kaikkia asioita, tilanteita ja ihmisiä ei voi eikä kuulukaan kontrolloida, niin voi tuntea voimaannuttavaa mielihyvää siitä ajatuksesta, että aina voi kuitenkin kontrolloida sitä, miten valitsee suhtautuvansa siihen kun asioita, tilanteita ja muiden ihmisten tekemisiä tapahtuu.

 

 

 

Advertisement