Facebookissa tuli vastaan hyvä kirjoitus Hidasta Elämää -sivustolta, joka liittyi jännittämiseen sosiaalisissa tilanteissa ja käsittelemättä jääneisiin traumoihin (linkki tämän kirjoituksen lopussa). Tämä aihe on itselleni myös tuttu työni kautta, sillä suurin osa aikuisiän oireista ja epävarmuuksista johtaa juurensa varhaislapsuuden kokemuksiin, niiden tulkintoihin ja niistä seuranneisiin erilaisiin rajoittaviin uskomuksiin. Kirjoituksen luettuani tuli inspiraatio kirjoittaa lyhyt artikkeli turvattomuuden tunteeseen ja lentämiseen liittyen.
Turvallisuuden/turvattomuuden tunne muodostuu jo varhaislapsuudessa kun pieni ihminen kokee kaikenlaista. Äiti laittaa pinnasänkyyn päiväunille ja olettaa pienokaisen nukkuvan pari tuntia, kuten tähänkin saakka. Sillä aikaa ehtii piipahtaa naapurin luona kahvilla. Lapsi herääkin jo puoli tuntia myöhemmin ja ilmaisee siitä äidilleen. Sattuneesta syystä äiti ei kuitenkaan tule ja pieni ihminen päättää huutaa vähän kovempaa. Se ei auta ja lapsi alkaa jo vähän huolestua ja hämmennys muuttuu pikku hiljaa itkuksi. Äiti ei silti tule. Itku muuttuu kovemmaksi ja vaativammaksi, mutta se ei auta. Äitiä ei näy eikä kuulu. Pieni ihminen kokee tulleensa hylätyksi ja iskee valtava turvattomuuden tunne. Samalla toteaa ettei äitiin voi luottaa, vaan on tästä eteenpäin täysin omillaan. Lopulta äiti palaa kahvintuoksuisena lapsen luo ja ilahtuu kun tämä onkin jo hereillä, tosin miettien, että onkohan pienokainen nähnyt jotain pahaa unta kun on kyyneliä poskilla…
Vuosikymmeniä myöhemmin, pienestä on tullut töissä käyvä aikuinen, joka kiireisen ja stressaavan työvuoden jälkeen istuu lentokoneessa odottaen hyvin ansaittua lomaa etelän auringossa. Lento kuulemma viivästyy teknisen vian vuoksi. Mikähän koneessa on vialla..? Saakohan ne sen oikeasti korjattua..? Mitä jos se vika tulee uudestaan lennon aikana..? Pysyykö kone edes ilmassa silloin..? Osaakohan lentäjät hallita tilanteen..? Ketähän tuolla ohjaamossa edes on kun eihän sinne edes näe ovien ollessa suljettu..?! Onko siellä edes ketään..?! Jos vika uusiutuu lennon aikana, niin koneestahan ei pääse pois… joutuu sietämään tilannetta… Mitä jos ei hallitsekaan itseään, täytyisi vaikkapa päästä vessaan vaikka turvavyön merkkivalot palaa… Mitäs sitten..?!! Tai jos tapahtuu jotain, missä ei hallitse itseään ja nolaa itsensä…?!! Ei hitto! Sitähän on täysin ohjaamon suljettujen ovien takana olevien tuntemattomien pilottien armoilla ja itse ei voi kontrolloida tilannetta millään lailla…
Iskee turvattomuuden tunne. Se sama kamala tunne kuin aikoinaan pinnasängyssä ja reaktio on samanlainen lohduton paniikinomainen itku kuin pienellä ihmisellä silloin. Järki sanoo, että fiksuna aikuisena on melko typerää reagoida hysteerisesti kuin joku pikkulapsi… Ja näinhän se on, meissä jokaisessa on myös se sisäinen pieni lapsi, joka edelleen haluaisi tuntea olevansa turvassa, haluaa tulla hyväksytyksi ja ei halua kokea olevansa hylätty. Jos nämä perustarpeet ovat jääneet täyttämättä varhaislapsuudessa, niin ne samat haasteelliset tunteet nousee pintaan kuin pienellä lapsena aikoinaan, vaikka niistä tapahtumista olisi jo vuosikymmeniä.
Mitä niille enää voi (muka) tehdä kun kerran varhaislapsuudesta on jo iät ja ajat, sanoisi järki hieman turhautuneena. Paljonkin, ja nimenomaan kliinisen hypnoterapian avulla alitajunnan, eli tiedostamattoman mielen, kanssa työskennellen. Lisää tästä aiheesta, oireiden synnystä, hypnoosista ja hypnoterapiasta löydät sivuiltani https://nrhypno.com/
Alussa mainitsemani inspiroivan artikkelin linkki; https://hidastaelamaa.fi/2021/11/jannitatko-sosiaalisissa-tilanteissa-saatat-kantaa-kehossasi-keskeneraista-traumaa/
Ihminen oireiden takana 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.